RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 31.08.2026/Pykälä 43
Kokousasian teksti
Pöytäkirjantarkastajien valitseminen
KVALT 31.08.2026 § 43
Hallintosäännön 97 §:n mukaan valtuusto valitsee jokaisessa kokouksessa kaksi valtuutettua tarkastamaan kokouksesta laaditun pöytäkirjan siltä osin kuin pöytäkirjaa ei tarkasteta kokouksessa. Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan kaksi valtuutettua aakkosjärjestyksessä kuitenkin siten, että tarkastajat eivät ole samasta puolueesta eikä tarkastajana toimi kaupunginhallituksen puheenjohtaja eikä kaupunginvaltuuston puheenjohtajat.
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto valitsee valtuutetut Paula Kuusiston ja Juha Leivon tarkastamaan tämän kokouksen pöytäkirjan.
Päätös Tämän kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Paula Kuusisto ja Juha Leivo.
|