Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2024/62

Santakankaan tuuli- ja aurinkovoima-alueen osayleiskaavan luonnos nähtävillä

 

Kaava-alue rajautuu koillisessa Kankaanpään kaupungin rajaan. Muutoin kaavan rajaukseen on vaikuttanut laaditun tuulivoimaloiden melumallinnuksen laskennallinen 40 dB:n vyöhyke ja suunnitellun aurinkovoimapuisto aluevaraukset. Kaava-alueen rajalta on etäisyyttä Siikaisten kunnan keskustaan noin 8 kilometriä, Kankaanpään Honkajoelle noin 12 kilometriä, Isojoen keskustaan noin 18 kilometriä ja Kankaanpään sekä Merikarvian keskustoihin yli 20 kilometriä. 

Kaavan tarkoitus on mahdollistaa enintään seitsemän tuulivoimalan sekä aurinkovoiman rakentaminen suunnittelualueelle. Kaavoitettavan alueen pinta-ala on noin 1 613 ha.

Osayleiskaavan laadintatyö on saatu luonnosvaiheeseen ja elinvoimalautakunta on 22.5.2025 päättänyt asettaa Santakankaan tuuli- ja aurinkopuiston osayleiskaavan valmisteluvaiheen aineiston ja kaavaluonnoksen MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville.

Alueen osayleiskaavan valmisteluvaiheen aineisto ja kaavaluonnos pidetään MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtävillä 3.6.-26.7.2024 välisen ajan Siikaisten Kunnantuvalla kirjastossa, Kankaanpään kaupunginkirjastossa, Isojoen kirjastossa sekä kunnan verkkosivuilla https://siikainen.fi/asuminen-ja-ymparisto/asuminen-ja-rakentaminen/kaavoitus/. Osallisilla ja kunnan jäsenillä on mahdollisuus tutustua osayleiskaavan valmisteluaineistoon ja esittää mielipiteensä asiasta kirjallisesti nähtävillä oloajan kuluessa ensisijaisesti kirjaamo@siikainen.fi tai os. Siikaisten kunta, Elinvoimalautakunta, Kankaanpääntie 1 a, 29810 Siikainen.

Hankkeesta järjestetään yleisötilaisuus 11.6. klo 17-19 Siikaisten Eteläpäässä (Eteläpääntie 2, Siikainen). Yleisötilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä (Teams), jonka linkki löytyy ennen tilaisuuden alkua kunnan verkkosivuilta ja tästä Join the meeting now

Samaan aikaan kaavoituksen kanssa laadittavan ympäristövaikutusten arviointimenettelyn selostus liitteineen löytyy ympäristöhallinnon verkkopalvelusta: Pohjan Voima Oy, Santakankaan tuuli- ja aurinkovoimapuisto, Siikainen (ymparisto.fi) Ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta voi esittää mielipiteitä Varsinais-Suomen ELY-keskukselle.

Yhteystiedot:

Anne Järvenranta   Sweco Infra & Rail Oy | Turku

tekninen johtaja   Sanukka Lehtiö

Siikaisten kunta   Kaavoitusarkkitehti, YKS-446

Kankaanpääntie 1 a, 29810 Siikainen m. +358503161277

puh. 0447201028   sanukka.lehtio@sweco.fi

anne.jarvenranta@siikainen.fi

Julkaistu: 03.06.2024


Lisätietoja Kankaanpään kaupunki
Vaihde 02 57 700
kankaanpaan.kaupunki@kankaanpaa.fi