RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 09.05.2023/Pykälä 48
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Perusopetuksen opettajavirkojen täyttöluvat
SIVL 04.04.2023 § 40
Valmistelija
Hallintosäännön 33 §:n mukaan viran julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. 34 §:n mukaan valtuusto päättää kaupunginjohtajan valinnasta, kaupunginhallitus päättää tulosalueiden johtajien valinnoista ja muun henkilökunnan valitsee ao. tulosalueiden johtaja.
Kaupunginhallituksen päätöksen 25.6.2018 § 219 mukaisesti luvan vakituisen tai yli vuoden määräaikaisen palvelussuhteen täyttämiseen myöntää kaupunginhallitus.
Perusopetuslain (1998/628) mukaisesti opetuksen järjestäjällä tulee olla opetuksen järjestämismuoto huomioon ottaen riittävä määrä opettajan virkoja tai työsopimussuhteisia opettajia.
Kankaanpään kaupungin perusopetuksen uskonnon tuntiopettaja sekä kotitalouden ja terveystiedon lehtorin virka (3517) esitetään täytettäväksi toistaiseksi 1.8.2023 lähtien.
Kyseisten virkojen täyttämiseen on varauduttu talousarvion laadinnassa eikä virkojen täyttö lisää opettajien kokonaismäärää perusopetuksessa. Virkojen täyttäminen toistaiseksi on perusteltua, koska määräaikaisuuden perusteita ei ole.
Esittelijä Sivistysjohtaja Kiviniemi Heikki
Päätösehdotus Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Kankaanpään kaupungin perusopetuksen uskonnon tuntiopettaja sekä kotitalouden ja terveystiedon lehtorin virka (3517) täytetään toistaiseksi 1.8.2023 lähtien.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin kotitalouden ja terveystiedon lehtorin viran (3517) osalta, uskonnon tuntiopettajan tehtävän osalta asia jätettiin pöydälle lisäselvityksiä varten.
Täytäntöönpano Kaupunginhallitus
Lisätietoja antaa Juha Kemppainen 044 577 2322
Heikki Kiviniemi 044 577 2441
|
HEJA 26.04.2023 § 30
Valmistelija
Esittelijä Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko
Päätösehdotus Henkilöstöjaosto esittää kaupunginhallitukselle, että kotitalouden ja terveystiedon lehtorin virka (3517) täytetään toistaiseksi 1.8.2023 lähtien.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Kaupunginhallitus
Lisätietoja antaa Juha Kemppainen, 044 577 2322
Heikki Kiviniemi, 044 577 2441
Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, 044 577 2213
|
KHALL 02.05.2023 § 152
Valmistelija
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää henkilöstöjaoston esityksen mukaisesti, että kotitalouden ja terveystiedon lehtorin virka (3517) täytetään toistaiseksi 1.8.2023 lähtien.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Sivistyspalvelut
Lisätietoja antaa Juha Kemppainen, 044 577 2322
Heikki Kiviniemi, 044 577 2441
Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, 044 577 2213
|
SIVL 09.05.2023 § 48
841/01.01.01/2023
Valmistelija Kiviniemi Heikki
Esittelijä Sivistysjohtaja Kiviniemi Heikki
Päätösehdotus Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Kankaanpään kaupungin perusopetuksen uskonnon tuntiopettajan tehtävä täytetään toistaiseksi 1.8.2023 lähtien.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Kaupunginhallitus
Lisätietoja antaa Juha Kemppainen, 044 577 2322
Heikki Kiviniemi, 044 577 2441
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |