RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 68
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Koulukuljetus lukuvuodeksi 2023 - 2024
SIVL 13.06.2023 § 68
997/08.01.01/2023
Valmistelija Vähäniemi Anne
Huoltaja on toimittanut anomuksen ------------------- maksuttomasta koulukuljetuksesta lukuvuodeksi 2023 - 2024. Anomuksen perusteena on koulumatkan pituus ja vaarallisuus.
------- menee 6. luokalle Honkajoen Yhtenäiskouluun. Hänen koulumatkansa pituus sivistystoimen käytössä olevan Google Maps-reitinmittausohjelman mukaan on 5 kilometriä ja Fonecta-reitinmittausohjelman mukaan 4,95 kilometriä. Matkasta on pyydetty tarkistusmittaus kaupungin mittaustoimistosta. Tämän mittauksen tulos on 4,76 kilometriä. Perusopetuslain 32 § mukaan esi- ja perusopetuksen oppilas on oikeutettu maksuttomaan kuljetukseen, jos oppilaan koulumatka on yli 5 km. Matkan mittausten perusteella ------- ei kuulu maksuttoman koulukuljetuksen piiriin.
Sivistystoimen käytössä olevan Koululiitu-sovelluksen mukaan -------- koulumatkan ei pitäisi olla vaarallinen hänen ikäiselleen lapselle.
Esittelijä Sivistysjohtaja Kiviniemi Heikki
Päätösehdotus Sivistyslautakunta ei myönnä --------------------- maksutonta koulukuljetusta lukuvuodeksi 2023 - 2024 koulumatkan pituuden eikä tien vaarallisuuden perusteella.
Puheenjohtaja totesi tehdyn sivistysjohtajan ehdotuksesta poikkeavan kannatetun esityksen, joten asiasta tulee äänestää. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että ne, jotka kannattavat sivistysjohtajan ehdotusta vastaavat nimeä huudettaessa Jaa ja ne, jotka Leivon esitystä vastaavat Ei. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä lautakunta asettui yksimielisesti Leivon esityksen kannalle (Ei-ääniä annettiin 9).
Päätös Sivistyslautakunta päätti myöntää --------------------- maksuttoman koulukuljetuksen lukuvuodeksi 2023-2024 talvikuukausien (marras,- joulu-, tammi- ja helmikuun ajaksi.
Täytäntöönpano Huoltaja
Honkajoen Yhtenäiskoulu
Sivistystoimisto
Lisätietoja antaa Toimistosihteeri Anne Vähäniemi p. 050 577 5206
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |