RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 17.10.2023/Pykälä 115
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Perusopetuksen opetustuntien osto- ja myyntisopimuksen irtisanominen
SIVL 17.10.2023 § 115
1434/12.00.00/2023
Valmistelija Ala-Hannula Arto
Honkajoen kunta on solminut 23.3.2011 sopimuksen perusopetuksen opetustuntien ostamisesta/myynnistä. Sopimuksen mukaan Karvian kunta sitoutuu ostamaan Honkajoen kunnalta perusopetuksen biologian ja maantiedon oppitunteja vähintään 11 vuosiviikkotuntia vuodessa 1.8.2011 alkaen. Karvian kunnan aloitteesta Kankaanpään ja Honkajoen yhdistyshallitus hyväksyi kesäkuussa 2020 sopimusmuutoksen, jolla ostettava tuntimäärä pienennettiin kuuteen (6) tuntiin.
Honkajoen yhteiskoulun jäljelle jääneeseen osaan on Honkajoki-toimikunnan toimesta pääosin hankerahoitetuksella rakennettu Geo-oppimiskeskus, jonka on tarkoitus aloittaa toimintansa vuonna 2024. Biologian ja maantiedon lehtori on hakemassa osittaista virkavapaata voidakseen edelleen osallistua sivutoimisesti keskuksen kehittämiseen. Virkavapaan myöntäminen nykytilanteessa hankaloittaisi Honkajoen yhtenäiskoulun yläluokkien ja lukion opetuksen järjestämistä. Osittainen virkavapaa oppimiskeskukseen jatkokehittämiseen osallistumiseksi edellyttää opetuksen myyntisopimuksen irtisanomista.
Opetustuntien osto- ja myyntisopimus on laadittu toistaiseksi voimassa olevaksi ja se voidaan irtisanoa perustellusta syystä 1.8. alkaen. Sopimuksen mukaan irtisanominen tulee tehdä edellisen vuoden lokakuun loppuun mennessä.
Esittelijä Sivistysjohtaja Kiviniemi Heikki
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää irtisanoa perusopetuksen opetustuntien myyntisopimuksen Karvian kunnan kanssa. Sopimuksen voimassaolo päättyy 31.7.2024.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Karvian kunta
Lisätietoja antaa Rehtori Arto Ala-Hannula, 050 577 5222
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |