RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 10.10.2023/Pykälä 56
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kiinteistönhoitajan toimen täyttölupa ja rekrytointi 1.2.2024 alkaen
TEKNL 20.09.2023 § 133
Valmistelija
Hallintosäännön 33 §:n mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran tai virkasuhteen julistaa kuitenkin haettavaksi kaupunginhallitus. 34 §:n mukaan valtuusto päättää kaupunginjohtajan valinnasta, kaupunginhallitus päättää tulosalueiden johtajien valinnoista ja muun henkilökunnan valitsee ao. tulosalueen johtaja.
Kaupunginhallituksen päätöksen 25.6.2018 § 219 mukaisesti luvan vakituisen tai yli vuoden määräaikaisen palvelussuhteen täyttämiseen myöntää kaupunginhallitus.
Rakennettu ympäristö -tulosalue esittää henkilöstöjaostolle ja edelleen kaupunginhallitukselle, että Rakennettu ympäristö -tulosalueelle (tilapalvelut palvelukokonaisuuteen) palkataan kiinteistönhoitaja 1.2.2024 alkaen vakinaiseen työsuhteeseen ja paikka laitetaan julkiseen hakuun. Teknisen lautakunnan talousarviossa varataan määräraha palkkakuluihin.
Rakennettu ympäristö -tulosalue esittää toimen täyttämistä seuraavin perustein:
Tällä hetkellä kiinteistönhoitajan tehtävää hoitava henkilö on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle vuoden 2024 kesällä.
Tuloksellinen kiinteistönhoito ja kunnossapito edellyttävät ammattitaitoista ja riittävää henkilökuntaa sekä kiinteistöjen talotekniikan ja automaation jatkuvaa kehittämistä. Ikääntyvä rakennuskanta, kunnossapitomäärärahojen niukkuus sekä lisääntynyt talotekniikka edellyttävät kiinteistöjen hyvää tuntemusta, mikä edellyttää vakinaista työntekijää. Varsinaisten kiinteistönhoitotehtävien lisäksi kiinteistönhoitajien tehtäviin kuuluu kaupungin eri palvelukeskusten ja ulkopuolisten vuokralaisten palvelutehtäviä.
Uuden kiinteistönhoitajan toimipaikka tulisi olemaan Honkajoen alueella ja tehtäviin kuuluisi kiinteistönhoito, kunnossapito, jonkin verran liikunta-alueiden ja infran kunnossapitotehtäviä sekä muut esimiehen määräämät tehtävät. Perehdyttäminen tehtävän hoitoon edellyttää riittävän päällekkäisyyden toimen nykyisen hoitajan kanssa.
Pätevyysvaatimus: kiinteistönhoitajan perustutkinto tai muu talo-/rakennustekniikan tehtävien hoitoon soveltuva koulutus. Tehtävän hoito edellyttää oman auton käyttömahdollisuutta.
Tehtävän palkkaus määräytyy Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) palkkaluokan I ja tehtävän vaativuuden arviointimäärittelyn mukaisesti. Koeaika on vakinaisen työsuhteen osalta neljä (4) kuukautta.
Esittelijä Tekninen johtaja Marja Vaajasaari
Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää henkilöstöjaostolle ja edelleen kaupunginhallitukselle lupaa kiinteistönhoitajan toimen auki julistamiseen ja täyttämiseen 1.2.2024 alkaen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Henkilöstöjaosto
Lisätietoja antaa Tilapalvelupäällikkö Pentti Saloniemi, 044 577 2620
|
HEJA 10.10.2023 § 56
1304/01.01.01/2023
Valmistelija Anna Vanhahonko
Esittelijä Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko
Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus myöntää luvan kiinteistönhoitajan toimen auki julistamiseen ja täyttämiseen 1.2.2024 alkaen.
Päätös Henkilöstöjaosto päätti jättää asian pöydälle.
Täytäntöönpano Rakennettu ympäristö -tulosalue
Lisätietoja antaa Tilapalvelupäällikkö Pentti Saloniemi, 044 577 2620
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |