Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 26


 

Vaalien ulkomainonta

 

KHALL 27.11.2023 § 377 

 

 

 

Valmistelija 

 

Vaalien ulkomainonta suositellaan aloitettavaksi viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkamista eli 10.1.2024. Ulkomainospaikkoja valittaessa on otettava huomioon vaalilain säännökset, jotka edellyttävät, että vaalimainoksia ei sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle tai niiden välittömään läheisyyteen siten, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjien valinnanvapauteen. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, etteivät vaalimainokset näy vaalihuoneistoon taikka sen sisäänkäyntiin.

 

Kunnalla ei ole lakisääteisiä velvollisuuksia vaalimainonnan järjestämisessä. Kunnallisesta vaalimainonnasta on kuitenkin muodostunut perinne, jolla voidaan katsoa edelleen olevan tiedotusarvoa. Kunnalliseen vaalimainontaan liittyvät laillisuuskysymykset koskevat yleensä yhdenvertaisuusperiaatteen noudattamista eli tasapuolisuutta mainospaikkojen jaossa.

 

Kullekin ehdokkaita asettaneelle ryhmälle tulevan julistetilan sijainti, luettuna vasemmalta oikealle, tulisi määräytyä samassa järjestyksessä kuin ehdokaslistojen yhdistelmässä. Jotta tyhjiä mainospaikkoja ei jäisi, ehdokkaita asettaneilta ryhmiltä voidaan tiedustella, tulevatko he käyttämään mainospaikkoja ja edellyttää vastausta tiettyyn päivämäärään mennessä uhalla, että vaalimainospaikkoja ei heille varata. Ryhmiltä voidaan myös vaatia kirjallinen ilmoitus tai sitoumus vaalimainospaikkojen käyttämisestä. Edellä kuvattu menettely täyttää myös yhdenvertaisuusperiaatteen vaatimukset. Jos tyhjiä paikkoja kuitenkin jää, niitä voidaan käyttää yleiseen vaalitiedottamiseen.

 

Kunta voi periä vaalimainospaikoista kohtuullisen maksun. Maksullisuuteen vaikuttaa kustannusten suuruus, aiemmin omaksuttu käytäntö ja sen sujuvuus, palvelun taso, mainoskehikkojen laatu, kuka huolehtii vaalimainoskehikkojen pystytyksestä ja purkamisesta ym.

 

Kankaanpään kaupunki on hankkinut uudet vaalimainostelineet. Yhteistyössä Rakennettu ympäristö -tulosalueen viranhaltijoiden kanssa on selvitetty, onko tarkoituksenmukaista siirtää mainostelineitä verrattuna aiempaan sijoitteluun. Tulee myös huomioida, että telineet sijaitsevat kaupungin omilla mailla tai telineen pystyttämiseen on saatu maanomistajan lupa. Kahdeksasta vaalimainostelineestä kolmea esitetään siirrettävän seuraavasti:

-          Vuohiniityn tiellä maisemapellon kohdalla sijaitseva teline sijoitetaan Vuohiniityntien toiselle puolelle, pesäpallokentän ja kävelytien vierelle.

-          Vihteljärven kyläkaupan pihalla sijainnut teline sijoitetaan Vihteljärven koulun pihaan.

-          Honkajoen keskustan teline siirretään Kauppatien ja Hongontien risteykseen.

 

Keskusvaalilautakunnan sihteerin tulee lähettää ehdokkaan asettaneille ryhmille tiedustelu halukkuudesta mainospaikan käyttöön.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että

- ulkomainonta voidaan aloittaa viikko ennen ennakkoäänestyksen alkamista;

- vaalimainostilasta ei peritä korvausta;

- ulkomainonta keskitetään seuraaville paikoille:

1. Keskusta, Linnanpuisto, Kuninkaanlähteenkatu
2. Keskusta, Myllymäen pesäpallokentän vierellä, Vuohiniityntie
3. Venesjärvi, Venesjärven koulun läheisyydessä
4. Niinisalo, Museokadun liittymän läheisyydessä
5. Vihteljärvi, Vihteljärven koulun pihalla
6. Honkajoki, keskusta, Hongontien ja Kauppatien risteys
7. Kyynärjärvi, Kyynärjärven koulun läheisyydessä
8. Keskusta, jäähallin kohdalla, Jämintie

- Muualle kaupungin kaduille tai yleisille alueille ei myönnetä lupaa vaali-mainosten asettamiseen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Rakennettu ympäristö -tulosalue

 Keskusvaalilautakunnan sihteeri

 

Lisätietoja antaa Keskusvaalilautakunnan sihteeri Anna Vanhahonko, p. 044 577 2213

 

 

 

KEVAL 04.12.2023 § 26  

1066/00.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Anna Vanhahonko

 

 

Esittelijä Keskusvaalilautakunnan sihteeri Anna Vanhahonko

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano -

 

Lisätietoja antaa Keskusvaalilautakunnan sihteeri Anna Vanhahonko, p. 044 577 2213