Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 24.01.2024/Pykälä 16


 

Kaupunginmuseo mukaan hyvinvointialueen kulttuuriresepti-pilottiin

 

KULTVAP 24.01.2024 § 16  

1628/12.03.03/2024  

 

 

Valmistelija Kati Vainio

 

Kankaanpään kaupunginmuseo on tehnyt pitkään yhteistyötä mm. Posan       sosiaalisen kuntoutuksen toimintaryhmien kanssa. Kulttuurihyvinvoinnin edistämiseksi myös jatkossa esitetään Kulttuurireseptin käyttöönottoa museossa.

 

Kulttuurireseptin saanut henkilö pääsee valitsemaansa, yhteistyöverkostossa olevaan museoon, kulttuurilaitokseen tai kulttuuritapahtumaan ilmaiseksi tai merkittävästi alennetulla pääsymaksulla. Esitetään, että Kankaanpään kaupunginmuseoon pääsee kulttuurireseptillä ilmaiseksi.

 

Verkostoon kuuluvat monet Satakunnan alueen suurimmista museoista ja kulttuurilaitoksista. Kulttuurireseptiyhteistyö ja -reseptien jakaminen toteutuu Kestävän kasvun Satakunta 2 -hankkeen ja hyvinvointialueen HYTE-yksikön koordinoimana hyvinvointialueen toimipisteissä.

 

Satakunnan hyvinvointialueella on panostettu kulttuurihyvinvointiin ja nähty

kulttuurin ja taiteen merkitys asukkaiden hyvinvoinnille. Kulttuurireseptiä kehitetään yhdessä sote- ja kulttuurikentän kanssa asiakasnäkökulma huomioiden. Kestävän kasvun Satakunta 2 -hanke (2023-2025) ja hyvinvointialueen HYTE-yksikkö koordinoivat Kulttuurireseptiä.

 

Hankkeen kohderyhmänä ovat esimerkiksi nuoret, joilla on mielenterveyden haasteita, työttömät, ikääntyneet ja omaishoitajat. Kulttuurihyvinvointi osana ennaltaehkäisevää toimintaa ja esim. elintapaohjausta voi vähentää raskaampien sote-palveluiden tarvetta ja tuoda kustannussäästöjä. Hanketta rahoitetaan EU:n kertaluonteisesta RRF-elpymisvälineestä.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Kiviniemi Heikki

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää ottaa Kestävän kasvun Satakunta 2 -hankkeen ja HYTE-yksikön koordinoiman kulttuurireseptin käyttöön kaupunginmuseossa. Kulttuurireseptin esittämällä asiakas pääsee museokäynnille ilmaiseksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Kankaanpään kaupunginmuseo

 

Lisätietoja antaa Museonjohtaja Kati Vainio puh. 044 577 2738