Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 24.01.2024/Pykälä 6



 

Kankaanpään kaupungin vuoden kulttuuriteon palkitsemissääntö

 

KULTVAP 31.05.2023 § 46 

 

 

 

Valmistelija 

 

Kankaanpään kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta on puuttunut kulttuuritoiminnan palkitsemissääntö. Palkitsemissääntöehdotuksen mukaisesti kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta valitsee vuoden kulttuuriteon. Tunnustus voidaan myöntää henkilölle, järjestölle ja tapahtumalle, joka on toiminnallaan edistänyt myönteisesti kulttuuria Kankaanpäässä joko elämäntyöllään, näkyvyydellään, toiminnan laajuudellaan tai inspiroivalla otteellaan. Vuoden kulttuuriteko palkitaan vuoden kulttuuriteko palkinnolla. Vuoden kulttuuritekotittelin voi saada vain yhden kerran.

 

Palkitsemissääntöehdotus on esityslistan liitteenä.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Kiviniemi Heikki

 

Päätösehdotus Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää hyväksyä Kankaanpään kaupungin vuoden kulttuuriteon palkitsemissäännön.

 

Päätös Virke "Tunnustus voidaan myöntää henkilölle, järjestölle ja tapahtumalle, joka on toiminnallaan edistänyt myönteisesti kulttuuria Kankaanpäässä joko elämäntyöllään, näkyvyydellään, toiminnan laajuudellaan tai inspiroivalla otteellaan" päätettiin muuttaa kuulumaan "Tunnustus voidaan myöntää henkilölle, järjestölle tai tapahtumalle, joka on toiminnallaan edistänyt myönteisesti kulttuuria Kankaanpäässä joko elämäntyöllään, näkyvyydellään, toiminnan laajuudellaan tai inspiroivalla otteellaan."

Lautakunta hyväksyi palkitsemissääntöehdotuksen edellä mainitulla muutoksella.

 

 

Täytäntöönpano Kulttuuripalvelut

 

Lisätietoja antaa Sivistysjohtaja Heikki Kiviniemi 044 577 2441

 

 

 

KULTVAP 24.01.2024 § 6  

1031/00.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Kontiainen Ullamarja

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 31.5.2023 hyväksymän palkitsemissäännön mukaan vuoden kulttuuriteon hakuaika on kunkin vuoden kalenterivuosi päättyen 31.12. Tämän jälkeen lautakunta tekee päätöksen vuoden kulttuuriteon saajasta/ryhmästä ja järjestää palkitsemistilaisuuden. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää hakumenettelystä sekä palkitsemissummasta.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Kiviniemi Heikki

 

Päätösehdotus Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää vuoden kulttuuriteon hakumenettelystä sekä palkitsemissummasta.

 

Päätös Lautakunta päätti, että kysytään kuntalaisilta ehdotuksia palkittavista. Maaliskuun kokouksessa päätetään saajasta. Samalla päätetään palkitsemissummasta.

 

 

Täytäntöönpano Kulttuuripalvelut

 

Lisätietoja antaa Sivistysjohtaja Heikki Kiviniemi 044 577 2441

 Kulttuuri- ja nuorisokoordinaattori Ullamarja Kontiainen 044 577 2691