Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 27.02.2024/Pykälä 6



 

Ympäristöpalveluiden tilinpäätös 2023

 

Ympltk 27.02.2024 § 6  

1728/00.04.01/2024  

 

 

Valmistelija Laura Juhantalo

 

Ympäristö- ja terveyslautakunnan tulee osaltaan hyväksyä ympäristöpalveluiden tilinpäätös. Yksikön palvelut toimivat rutiinilla vuoden 2023 aikana, joka oli ensimmäinen toimintavuosi Kankaanpään kaupungin organisaatiossa. Toiminnalliset tavoitteet saavutettiin pääsääntöisesti hyvin. Valvontasuunnitelmat niin terveysvalvonnassa kuin ympäristönsuojelussa toteutuivat eikä toimintaan vaikuttavia merkittäviä tai yllättäviä tilanteita ilmennyt. Eläinlääkinnän osalta vuosi oli poikkeuksellinen, koska vaarallisen eläintautivalvonnan työmäärä oli elokuusta alkaen merkittävä vuoden loppuun asti. Päätavoitteena ympäristöpalveluissa oli kaikkien toimintojen ja perustehtävän turvaaminen organisaatiomuutoksesta  huolimatta. Tässä onnistuttiin vuoden aikana hyvin.

 

Ympäristöpalveluiden toimintakate oli -468 265 euroa toteuman ollessa 99,48%. Henkilöstökulut nousivat poikkeuksellisesti  organisaatiomuutoksesta johtuen, koska PoSan ajalta seurannut lomapalkkavelka kirjattiin vasta kuluneena vuonna.

 

Toimintakertomus tilinpäätöslukuineen on asian liitteenä.

 

Esittelijä Terveysvalvonnan johtaja Laura Juhantalo

 

Päätösehdotus Ympäristö- ja terveyslautakunta hyväksyy osaltaan ympäristöpalveluiden tilinpäätöksen 2023 ja esittää sen liittämistä kaupungin tilinpäätökseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

 

Lisätietoja antaa Terveysvalvonnan johtaja Laura Juhantalo, 050 594 4442