Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 22


 

Yhteistyösopimus Finest Future Oy:n kanssa

 

SIVL 13.02.2024 § 22  

713/00.04.02/2022  

 

 

Valmistelija Fabig Mari

 

Kankaanpään kaupunki järjestää yleissivistävää lukiokoulutusta Kankaanpään Yhteislyseossa ja Honkajoen lukiossa. Molempien lukioiden opiskelijamäärä on laskenut ja se tulee laskemaan entisestään toiselle asteelle siirtyvien ikäluokkien pienenemisen myötä. Lukiokoulutuksen ennakollinen rahoitus määräytyy opetuksen järjestäjäkohtaisena yksikköhintana ja se maksetaan kunnalle ns. yleiskatteellisena valtionosuutena opiskelijamäärän mukaan. Kankaanpään kaupungin järjestäjäkohtainen yksikköhinta vuonna 2024 on 9603,58 €. Toistaiseksi voimassa olevan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) § 24 mukaan yksikköhintoja porrastetaan vähäisen opiskelijamäärän perusteella valtioneuvoston asetuksen mukaisesti. Rahoitus kuitenkin pienenee opiskelijamäärän pienentyessä, mikä vaikeuttaa opintotarjonnan ylläpitoa. Lukioissa on tehty toimia opiskelijoiden lisäämiseksi esim. laajennettu opintotarjontaa koulukohtaisin painotuksin.

 

Kankaanpään kaupungissa lukioiden rehtori päättää lukioiden opiskelijavalinnasta. Lukuvuosina 2022-2023 sekä 2023-2024 Kankaanpään lukioihin hakeutui kansainvälisiä opiskelijoita Finest Future Oy:n kautta hankitun näkyvyyden kautta. Harkinnanvaraisen opiskelijavalinnan tuloksena Kankaanpään Yhteislyseossa ja Honkajoen lukiossa opiskelee yhteensä 10 kansainvälistä opiskelijaa.

 

Finest Future Oy on tehnyt lukioille tarjouksen yhteistyön jatkamisesta toistaiseksi voimassa olevana. Sopimuksella kaupunki ostaa markkinapaikan yrityksen sivulta sekä tuen opiskelijoiden vastaanottamiseen liittyvissä asioissa. Sopimuksen kustannukset ovat 2 500 € / lukio. Opiskelijat hakeutuvat opiskelemaan muiden hakijoiden tapaan yhteisvalinnan tai jatkuvan haun kautta ja päätöksen opiskelijaksi ottamisesta tekee rehtori. Lukiokoulutuksen opiskelijaksi ottamisen perusteista annetun asetuksen (838/2021 § 6) mukaan opetuksen järjestäjä voi ottaa osan opiskelijoista sellaisista hakijoista, joilla ei ole perusopetuslaissa tarkoitetun perusopetuksen päättötodistusta niin sanotun harkinnanvaraisen haun kautta. Tällöin hakijalla tulee olla todistus oppilaitoksesta, jolla asianomaisessa maassa saa kelpoisuuden lukiokoulutusta vastaaviin opintoihin. Lisäksi koulutuksen järjestäjän tulee arvioida hakijan opetuskielen hallinta ja muut edellytykset suoriutua lukio-opinnoista. Hakijaa ei voida ottaa opiskelijaksi, jos hänellä ei ole riittävää valmiutta hakukohteen opetuskielen suulliseen ja kirjalliseen käyttämiseen ja ymmärtämiseen.

 

Ulkomaiset opiskelijat vastaavat itse asumis- ja opiskelukustannuksistaan Suomessa, mutta he tarvitsevat apua vuokra-asunnon haussa. Opiskelijat opiskelevat suomea S2-kielenä ja sen järjestäminen on ollut tarpeellista myös ilman ulkomaisten opiskelijoiden rekrytointiakin. Molempien lukioiden muiden aineiden opiskeluryhmissä on tilaa eikä opiskelijoiden rekrytointi muutoin lisää lukioissa annettuja opetustunteja.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Kiviniemi Heikki

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy yhteistyösopimuksen Finest Future Oy:n kanssa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Kankaanpään Yhteislyseo

 Honkajoen lukio

 

Lisätietoja antaa Rehtori Mari Fabig, puh. 044 577 5280