Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 18



 

Auditorionhoitajan määräaikaisen toimen muuttaminen tapahtumateknikon toimeksi

 

SIVL 14.03.2023 § 27 

 

 

 

Valmistelija 

 

 Hallintosäännön 33 §:n mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran tai virkasuhteen julistaa kuitenkin haettavaksi kaupunginhallitus. 34 §:n mukaan valtuusto päättää kaupunginjohtajan valinnasta, kaupunginhallitus päättää tulosalueiden johtajien valinnoista ja muun henkilökunnan valitsee ao. tulosalueidenjohtaja.

 

Kaupunginhallituksen päätöksen 25.6.2018 § 219 mukaisesti luvan vakituisen tai yli vuoden määräaikaisen palvelussuhteen täyttämiseen myöntää kaupunginhallitus.

 

Nykyisen auditorionhoitajan tehtäväkenttä on vuosien kuluessa laajentunut merkittävästi. Työtehtäviin kuuluvat mm. Kankaanpääsalin hoito ja yhteydenpito eri yhteistyökumppaneihin, liikkuva esitystekniikka, palloiluhallin esitystekniikka sekä Honkalan esitystekniikka, nuorisotilan sekä sivistys- ja opetustoimen av-tekniikkaan liittyvät tehtävät. Näiden lisäksi auditorionhoitaja antaa kaupungin tilojen av-laitteiden käyttöopastusta tarvittaessa sekä selvittää ongelmatilanteita ja vikoja ja hoitaa laitepäivityksiä. Edelleen kaupungin Yotube-kanavan hallinta kuuluu auditorionhoitajalle sekä huolehtiminen Teosto-asioista ja sivistyspalveluiden kopiokoneiden ja älytaulujen sopimushallinnasta. Tehtäväkenttä on laajentunut osittain käsittämään koko kaupungin esitystekniikkaan liittyvät asiat (tarkempi erittely tehtävistä on esityslistan liitteenä).

 

Tehtävien laajentuessa on osoittautunut erittäin haastavaksi selviytyä niistä normaalin työajan puitteissa. Monet tapahtumat ja tilaisuudet ovat myös samanaikaisesti esim. Palloiluhallilla ja Kankaanpääsalissa, myös koulujen juhlatilaisuudet osuvat varsinkin jouluna ja kevätjuhlien aikaan päällekkäin. Lisäksi tapahtumat ja tilaisuudet ovat usein ilta-aikaan ja viikonloppuisin (auditorionhoitajan työaikalaskelma esityslistan liitteenä).

 

Mikäli auditorionhoitajan tehtäväkenttä halutaan pitää näin laajana, tulee niihin rekrytoida myös toinen henkilö. Ostopalvelun mahdollisuutta on kokeiltu ja kartoitettu, mutta riittävää palveluntarjontaa ei alueellamme ole.

 

Nykyisen auditorionhoitajan tehtävänimike tulisi muuttaa av- ja auditoriovastaavaksi, tehtäviin tulisi sisältymään työvuorojen laadintaa, tehtävien jakoa ja koordinointia. Uudesta tehtävästä maksettaisiin 100 €/kk nykyistä enemmän. Yhdessä uuden auditorionhoitajan kanssa tehtävien hoitoon voitaisiin muodostaa tiimi (av- ja auditoriovastaavan tehtävänkuvaus liitteenä).

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Kiviniemi Heikki

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus päättää muuttaa nykyisen auditorionhoitajan toimen av- ja auditoriovastaavan toimeksi ja että kaupunginhallitus päättää myöntää täyttöluvan uuteen auditorionhoitajan toistaiseksi voimassa olevaan toimeen 1.8.2023 alkaen sekä että kaupunginhallitus päättää av- ja auditoriovastaavan toimen tehtäväkohtaiseksi palkaksi 2 348,46 / kk (KVTES 01ICT060)

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyy päätösehdotuksen muilta osin, mutta esittää henkilöstöjaostolle, että auditorionhoitajan toimi perustetaan alkuun määräaikaisena ja hakee tehtävälle täyttölupaa.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

 

Lisätietoja antaa Sivistysjohtaja Heikki Kiviniemi 044 577 2441

 

 

 

HEJA 29.03.2023 § 25 

 

 

 

Valmistelija 

 

Kaupunginhallitus on 20.3. pitämässään kokouksessa päättänyt, että erikoiskirjastovirkailijan toimeen ei myönnetä täyttölupaa, mikä tarkoittaa kirjaston henkilöstömäärän vähentämistä kahdeksasta seitsemään. Vähennyksellä on luonnollisesti vaikutusta kirjaston palvelutasoon. Vaikutus näkyy mm. kirjaston lapsi- ja nuorisotyön sekä tapahtumantuotannon heikkenemisenä. Auditorionhoitajan tehtävänkuvaan olisi jossain määrin mahdollista lisätä myös em. kirjaston tehtäviä. Päivitetty toimenkuva toimitetaan ennen henkilöstöjaoston kokousta.

 

Mikäli toimi päätettäisiin täyttää määräaikaisena, edellyttää se työsopimuslain mukaista perusteltua syytä. Mikäli palvelutaso sisäisille ja ulkoisille asiakkaille sekä mahdollisuus niin Kankaanpääsalin kuin liikuntakeskuksen tapahtumiin halutaan pysyvän vähintään nykyisellä tasolla, edellyttää se auditorionhoitajan toimen täyttämistä toistaiseksi voimassa olevana.

 

Esittelijä Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus päättää muuttaa nykyisen auditorionhoitajan toimen av- ja auditoriovastaavan toimeksi ja että kaupunginhallitus päättää myöntää täyttöluvan uuteen auditorionhoitajan määräaikaiseen toimeen 1.8.2023 alkaen sekä että kaupunginhallitus päättää av- ja auditoriovastaavan toimen tehtäväkohtaiseksi palkaksi 2 348,46 / kk (KVTES 01ICT060).

 

Käsittely kokouksessa: Hallinto- ja henkilöstöjohtaja kertoi esittäneensä virheellisesti toimea määräaikaiseksi ja muutti päätösesitystään kuulumaan seuraavasti:

 

 Henkilöstöjaosto esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus päättää muuttaa nykyisen auditorionhoitajan toimen av- ja auditoriovastaavan toimeksi ja että kaupunginhallitus päättää myöntää täyttöluvan uuteen auditorionhoitajan vakituiseen toimeen 1.8.2023 alkaen sekä että kaupunginhallitus päättää av- ja auditoriovastaavan toimen tehtäväkohtaiseksi palkaksi 2 348,46 / kk (KVTES 01ICT060).

 

Päätös Henkilöstöjaosto päätti esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus päättää
- muuttaa nykyisen auditorionhoitajan toimen av- ja auditoriovastaavan toimeksi 1.8.2023 lukien ja päättää av- ja auditoriovastaavan toimen tehtäväkohtaiseksi palkaksi 2 348,46 euroa (KVTES 01ICT060).
- myöntää täyttöluvan auditorionhoitajan toimeen määräajaksi 1.8.2023-31.7.2024.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

 

Lisätietoja antaa Sivistysjohtaja Heikki Kiviniemi 044 577 2441

 Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, 044 577 2213

 

 

 

KHALL 03.04.2023 § 118 

 

 

 

Valmistelija 

 

Henkilöstöjaosto esitti kaupunginhallitukselle, että auditorionhoitaja palkattaisiin vuoden määräaikaiseen palvelussuhteeseen. Määräaikaisuuden perusteena olisi toiminnan ja resurssien sekä henkilöstötarpeen tarkastelu sisältäen mahdolliset toimenkuvatarkastelut.

 

Ottaen huomioon nykytilanne, työvoiman tarve sekä auditorionhoitajan toimenkuvaan lisätyt kirjastoon liittyvät tehtävät, on tarkoituksenmukaista täyttää toimi vakituisesti. Toimen täyttö vakituisesti voi myös edesauttaa rekrytoinnissa. 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
- muuttaa nykyisen auditorionhoitajan toimen av- ja auditoriovastaavan toimeksi 1.8.2023 lukien ja päättää av- ja auditoriovastaavan toimen tehtäväkohtaiseksi palkaksi 2 348,46 euroa (KVTES 01ICT060).
- myöntää täyttöluvan auditorionhoitajan vakituiseen toimeen 1.8.2023 alkaen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti
- muuttaa nykyisen auditorionhoitajan toimen av- ja auditoriovastaavan toimeksi 1.8.2023 lukien ja päättää av- ja auditoriovastaavan toimen tehtäväkohtaiseksi palkaksi 2 348,46 euroa (KVTES 01ICT060).
- myöntää täyttöluvan auditorionhoitajan toimeen määräajaksi 1.8.2023-31.7.2024.

 

 

Täytäntöönpano Sivistyspalvelut

 

Lisätietoja antaa Sivistysjohtaja Heikki Kiviniemi 044 577 2441

 Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, 044 577 2213

 

 

 

SIVL 13.02.2024 § 18  

936/01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Kiviniemi Heikki

 

Auditorionhoitajan määräaikainen toimi päättyy 31.7.2023. Määräaikaisuuden perusteena on ollut toiminnan ja resurssien sekä henkilöstötarpeen tarkastelu sisältäen mahdolliset toimenkuvatarkastelut. Auditorionhoitaja on toiminut monipuolisesti kaupungin eri tapahtumien ja tilaisuuksien av-tekniikan hoitajana sekä lisäksi kirjastossa viestintätehtävien hoidossa noin kaksi tuntia päivässä.

 

Auditorionhoitajan määräaikaisen toimen aikana on vajaan puolen vuoden aikana hoidettu av-tehtäviä 30:ssa eri tilaisuudessa eri puolilla kaupunkia. Ulkopuolisen tahon kustannus olisi ollut näistä keskimäärin n. 500 €/kerta eli noin 15 000 euroa, vuositasolla siis noin 30 000 euron kuluerä. Lisäksi auditorionhoitaja on ollut merkittävä lisä kirjaston työtehtävien hoidossa.

 

Auditorionhoitajan toimen ansiosta myös työajat ovat pysyneet tiimissä kohtuullisina sijaistuksen mahdollistuessa. Palloiluhallin tilaisuuksien lisääntyessä on pystytty päällekkäiset tapahtumat siellä sekä Honkalassa hoitamaan Kankaanpääsalin lisäksi.

 

Määräaikaisuuden perusteena olevaa toimenkuvaa on myös aktiivisesti tarkasteltu ja päädytty esittämään tehtävänimikkeen muuttamista tapahtumateknikoksi.

 

Toimenkuvaan kuuluvat av-tekniikan kunnossapito- sekä av-tukipalvelut. Työtehtävät ovat erittäin monipuolisia ja kaupungilla on käytössään hyvät ja monipuoliset työvälineet erilaisten av-tekniikkaa vaativien tilaisuuksien toteuttamiseen. Tapahtumateknikon työpiste sijaitsisi Kankaanpään kaupungin pääkirjastossa ja tehtävänkuvaan kuuluisi myös erilaiset tietotekniset tehtävät esim. kirjaston sosiaalisen median päivitykset ja muut avustavat työt. Lisäksi tapahtumateknikon toimenkuvaan kuuluisivat tarvittaessa erilaisten Kankaanpään kaupungin järjestämien tapahtumien koordinointitehtävät. Tehtävään valitulta edellytettäisiin kokemusta tapahtumateknikon työstä sekä kokemusta ja ymmärrystä tapahtumien järjestämisestä ja koordinoinnista, joka on esimerkiksi Kankaanpään kaupungin harrastemessujen kehittämisessä tärkeää.

 

Työtehtävät

-          Kankaanpään kaupungin eri tiloissa tapahtuvien tilaisuuksien ääni-, valo- ja videotekniikan hoitaminen

-          Kankaanpään kaupungin tilojen av-laitteistojen ja esitystekniikan kunnossapito sekä huoltotyöt

-          Kankaanpääsalin varauksiin liittyviin tiedusteluihin vastaaminen ja auditoriovastaavan sijaistaminen tämän ollessa lomalla

-          Kankaanpääsalin tapahtumien mainontaan liittyvät työt esim. juliste- ja mainosjakelu, info-tv mainokset.

-          liikkuvan kaluston kuljetukset ja roudaukset

-          liikkuvan ääni-, valo- ja videokaluston hoitaminen

-          liikkuvan esityskaluston huollot ja ylläpitotyöt

-          sivistystoimen av-lähituki sekä koulupuolen atk-tuen avustaminen kiireisinä aikoina esim. huoltosesongin aikaan

-          koulutoimen erilaisten esitysten koostaminen tarvittaessa esim. Powerpointit

-          kaupungin tilojen av-laitteistojen käytönopastus peruskäyttäjille tarvittaessa sekä ongelmatilanteiden ja vikojen ratkaiseminen sekä huoltokäynnit

-          Kankaanpään pääkirjaston erilaiset tietotekniset tehtävät mm. sosiaalisen median päivitykset, av-lähituki ja muut avustavat tehtävät

-          Kankaanpään kaupungin järjestämien erilaisten tapahtumien koordinointitehtävät tarvittaessa

 

Auditorionhoitajan tehtävänimikkeen ja toimenkuvan muutos ei vaikuta palkan suuruuteen, joka on tällä hetkellä 2 297,93 / kk (KVTES 01ICT060).

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Kiviniemi Heikki

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle auditorionhoitajan määräaikaisen toimen muuttamista tapahtumateknikon toimeksi ja täyttöluvan myöntämistä siihen toistaiseksi voimassa olevana 1.8.2024 alkaen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

 

Lisätietoja antaa Sivistysjohtaja Heikki Kiviniemi 044 577 2441