Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 12.03.2024/Pykälä 31

Anomus koululaisten kalastuspäivän järjestämiseksi 2024

SIVL 04.04.2023 § 41 

Valmistelija 

Ruokojärven osakaskunnan hoitokunta on lähettänyt Kankaanpään kau­pun­gil­le anomuksen 1 000 euron rahoituksesta koululaisten kalastuspäivän jär­jes­­mi­seen. Avustussumma käytettäisiin kokonaisuudessaan is­tu­tus­ka­lo­jen han­kin­taan.

Ruokojärven osakaskunta on osallistunut koululaisten kalastuspäivän järjestämiseen Karvianjoen kalastusalueen kanssa yli kymmenen vuoden ajan. Pandemian vuoksi muutamana viime vuotena tapahtumaa ei ole voitu järjestää. Sivistyslautakunta on antanut avustuksen hoitokunnalle viimeksi vuonna 2019, avustuksen suuruus oli tuolloin 800 euroa (SIVL 14.05.2019 § 41). Tapahtuma järjestettäisiin 29.5.2023. Tarkemmat tiedot löytyvät liitteenä olevasta anomuksesta.

Esittelijä Sivistysjohtaja Kiviniemi Heikki

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää avustaa hoitokuntaa 1 000 eurolla koululaisten kalastuspäivän järjestämisessä. Avustussumma maksetaan kustannuspaikalta 16451004 varaukset. Avustuksen ehtona on, että alle 18-vuotiaiden kalastusta ei rajoiteta lupamaksulla tapahtuman jälkeen.

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Täytäntöönpano Ruokojärven osakaskunnan hoitokunta

 Pohjanlinnan koulu

 Talouspalvelut

Lisätietoja antaa Sivistysjohtaja Heikki Kiviniemi 044 577 2441

SIVL 12.03.2024 § 31  

973/02.05.01.00/2023  

Valmistelija Kiviniemi Heikki

Ruokojärven osakaskunta on lähettänyt Kankaanpään kaupungille liitteenä olevan anomuksen 1 000 euron rahoituksesta koululaisten kalastuspäivän järjestämiseen 27.5.2024. Avustussumma käytettäisiin kokonaisuudessaan istutuskalojen hankintaan.