Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 93


 

Lausunto Konikallion tuulivoimapuiston osayleiskaavan kaavaluonnoksesta

 

KHALL 18.03.2024 § 93  

285/00.04.01/2022  

 

 

Valmistelija Mika Hatanpää

 

Ikaalisten kaupungin ympäristölautakunta on tehnyt päätöksen 20.2.2024 (§ 10) Konikallion tuulivoimapuiston osayleiskaavan kaavaluonnoksen nähtävilläolosta. 

 

Ilmatar Energy Oy:n hankeyhtiö Ilmatar Ikaalinen-Hämeenkyrö Oy suunnittelee enintään 15 tuulivoimalasta koostuvan tuulivoimapuiston rakentamista Ikaalisten kaupungin ja Hämeenkyrön kunnan alueelle. Voimalat sijoittuisivat molemmin puolin kuntarajaa, Vatulanharjun ja Vesajärven kylän väliselle alueelle. Tämänhetkisen suunnitelman mukaisesti voimaloista 8 sijoittuu Ikaalisten kaava-alueelle, jonka pinta-ala on noin 11,3 km2. Osayleiskaava laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 77 a §:n mukaisena kaavana siten, että rakennusluvat voidaan myöntää suoraan osayleiskaavan perusteella. Hankkeeseen sovelletaan lisäksi ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain 252/2017 mukaista arviointimenettelyä (YVA), joka on käynnissä kaavoituksen rinnalla.

 

Kaavaluonnoksesta lisätietoja on saatavilla Ikaalisten kaupungin internetsivuilla https://ikaalinen.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/.

 

Kaavaluonnos on nähtävillä 6.3.-22.4.2024 välisenä aikana.

 

Mahdolliset lausunnot kaavaluonnoksesta tulee jättää 22.4.2024 mennessä

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksella ei ole kaavaluonnoksesta huomautettavaa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano kanslia.teknisetpalvelut@ikaalinen.fi

 

Lisätietoja antaa Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää, 044 577 2210