Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 95


 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuonna 2024 toimitettavia europarlamenttivaaleja varten ja vaalien ulkomainonta

 

KHALL 18.03.2024 § 95  

1067/00.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Anna Vanhahonko

 

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

 

1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä

 

2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 

Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa edellisissä eduskuntavaaleissa kyseisessä vaalipiirissä ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Vaalitoimitsijana ei voi olla vajaavaltainen eikä myöskään vaalien ehdokas, hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa.

 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.

 

Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.

 

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäseniin ja varajäseniin ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä.

 

Yhdistymishallitus on päättänyt 10.8.2020 kokouksessaan, että äänestysalueita on kolme, Kankaanpää läntinen, Kankaanpää itäinen ja Kankaanpää pohjoinen.

 

Vaalien ulkomainonnan paikoista ja vaalien ulkomainonnasta on huolehtinut Rakennettu ympäristö -tulosalue.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus valitsee jäsenet ja varajäsenet vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan ottaen huomioon vaalilain ja tasa-arvolain säännökset.

Vaalien ulkomainonnan paikoista ja vaalien ulkomainonnasta huolehtii Rakennettu ympäristö -tulosalue.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan valittiin seuraavat:

1. KANKAANPÄÄ LÄNTINEN

1. Rauno Mäntysalo, pj.
2. Tapio Uusitalo, vpj.
3. Jukka Lammela
4. Pirjo Ruuskanen
5. Asta Marjamäki

Varajäsenet

1. Harri Kangas
2. Petri Ahokangas
3. Marita Rantala
4. Sari Liikala-Jalonen
5. Esa Viitanen

2. KANKAANPÄÄ ITÄINEN

1. Jouko Uusitalo, pj.
2. Markus Ruuhimäki, vpj.
3. Anna Tuulinen
4. Markku Suominen
5. Irmeli Rosenberg

Varajäsenet

1. Sirpa Saunajoki
2. Katri Lahdensivu
3. Jari Koivisto
4. Matti Velhonoja
5. Johanna Aho

3. KANKAANPÄÄ POHJOINEN

1. Jari Salko, pj.
2. Tuula Nieminen, vpj.
3. Janne Paloviita
4. Kirsti Pukara
5. Olli Kivioja

Varajäsenet

1. Kaiju Ylinen
2. Reija Leivo
3. Kari Salko
4. Mirja Viitasalo
5. Erno Haavisto

VAALITOIMIKUNTA

1. Sirpa Saunajoki, pj.
2. Jukka Katajisto, vpj.
3. Irmeli Rosenberg

Varajäsenet

1. Anne Velhonoja-Tushi
2. Marja Salomäki
3. Tapio Uusitalo

 

 

Täytäntöönpano Keskusvaalilautakunta

 Vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan valitut

 Rakennettu ympäristö -tulosalue

 Rahatoimisto

 

Lisätietoja antaa Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, 044 577 2213