Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 11


 

Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustoaloite / Sotiemme veteraanien leskille palveluseteli

 

KVALT 14.11.2022 § 83 

 

 

 

Perussuomalaisten valtuustoryhmä jätti seuraavansisältöisen valtuustoaloitteen

 

"Sotiemme veteraanien lesket ovat tehneet kunnioitettavan elämäntehtävän veteraanimiestensä rinnalla ja usein heitä hoitaen. Porin kaupunki on tehnyt päätöksen heidän muistamisestaan myöntämällä 100 euron suuruisen palvelusetelin sotaveteraanien, rintamaveteraanien ja sotainvalidien leskille. Ehdotamme, että Kankaanpään kaupunki myöntäisi samoin 100 euron palvelusetelin kunnianosoituksena sotiemme veteraanien leskille. Heitä ei enää ole keskuudessamme kuin muutama kymmenen."

 

Päätös Aloite päätettiin lähettää kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

KHALL 21.11.2022 § 391 

 

 

 

Valmistelija 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen johtoryhmälle valmisteltavaksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Johtoryhmä

 

Lisätietoja antaa Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, 044 577 2213

 

 

 

KHALL 19.02.2024 § 62 

 

 

 

Valmistelija 

 

Satakunnan hyvinvointialue on tehnyt aloitteessa tarkoitetusta asiasta päätöksen ja tarjonnut 100 euron arvoisen palvelusetelin toiminta-alueensa sotaleskille sekä sotaveteraanien ja sotainvalidien leskille vuonna 2023. Hyvinvointialueelta on ilmoitettu, että vastaava palveluseteli tulee jakoon myös vuonna 2024.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee aloitteesta annetun selvityksen tiedoksi ja esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee aloitteesta annetun selvityksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto

 

Lisätietoja antaa Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, p. 044 577 2213

 

 

 

KVALT 25.03.2024 § 11  

726/02.05.01.00/2022  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee aloitteesta annetun selvityksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.