Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkisuunnittelulautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 26



 

Kaukojärven ranta-asemakaavan kiinteistö Niemivainio III 214-425-9-43 kaavaehdotus

 

KAUPSL 12.12.2023 § 83 

 

 

 

Valmistelija 

 

Rantakaavassa kiinteistölle 214-425-9-43 osoitetuista kahdesta rakennuspaikasta on toteutunut vain toinen, joka on rakentunut jo vuonna 1964 ennen kaavan laadintaa. Kiinteistöä omistava taho on todennut, että kaavassa osoitettu toinen, nyt rakentumaton rakennuspaikka on lomarakentamiselle huono, koska se sijoittuu suurelta osin pellolle. Rakentumattoman tontin rannan vesialueella on myös paljon vesikasveja. Kiinteistön omistajien tavoitteena on että kaavamuutoksella rakentumaton rakennuspaikka osoitetaan jo rakentuneen rakennuspaikan länsipuolelle metsäiselle kohdalle, missä on myös parempi ranta.

 

Ranta-asemakaavamuutoksella siirretään toinen kortteliin 6 osoitetuista tonteista paremmin lomarakentamiseen soveltuvalle paikalle. Kaavassa osoitettujen loma-asuntotonttien rajoja muutetaan.

 

Esittelijä Kaupunkisuunnittelutulosalueen johtaja Ilkka Vainionpää

 

Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelulautakunta merkitsee tiedoksi laaditun osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja hyväksyy asemakaavaluonnoksen MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaiseen laatimisvaiheen vuorovaikutusmenettelyyn.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 

Täytäntöönpano 

 

Lisätietoja antaa Kaupunkisuunnittelutulosalueen johtaja Ilkka Vainionpää 044 577 2751

 

 

 

KAUPSL 19.03.2024 § 26  

1580/10.02.03/2023  

 

 

Valmistelija Ilkka Vainionpää

 

Kaavaluonnos

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos asetettiin nähtäville 11.1. - 12.2.2024 väliseksi ajan, jolloin viranomaisilla ja muilla osallisilla on mahdollisuus lausunnon antamiseen. Yhteistyötahoja informoitiin lisäksi kirjeitse hankkeen vireille tulosta ja laatimisvaiheen vuorovaikutusmenettelystä. Nähtäville asettamisesta kuulutettiin Kankaanpään seudussa, kaupungin nettisivuilla ja kunnan ilmoitustaululla (MRL 63 §). 30 päivän nähtävillä oloaikana kaikilla osallisilla oli mahdollisuus antaa kaavaluonnoksesta kirjallisia mielipiteitä.

 

Kaavasta saatiin lausunnot Satakunnan ELY-keskukselta ja Satakunnan museolta. Saatujen lausuntojen perusteella kaavaehdotukseen on tehty seuraavat muutokset:

 . Täyttämistä koskevaa määräystä on muutettu siten, että siitä on poistettu kohta "ilman pakottavaa syytä".

. Yleismääräyksiin on lisätty määräys maisematyöluvan tarpeesta. Tähän yhteyteen on lisätty myös maininta valtakunnallisesti arvokkaasta maisema-alueesta.

. Kaavaselostukseen on lisätty kuvat Laviantieltä, mikä keskeisin reitti jolta maisemaa havainnoidaan. 

. Alueella mahdollisesti esiintyvän Happaman sulfaattimaata koskeva informaatio ja selvittämistarve on lisätty kaavaselostukseen. Kaavaselostusta on täydennetty ilmastomuutosten osalta.

. Kaavaselostukseen on tehty pieniä tarkistuksia

 

Esittelijä Kaupunkisuunnittelutulosalueen johtaja Ilkka Vainionpää

 

Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyy vastineet ja kaavaehdotuksen ja esittää sen edelleen kaupunginhallitukselle asetettavaksi nähtäville MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti vähintään 30 päivän ajaksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

 

Lisätietoja antaa Kaupunkisuunnittelutulosalueen johtaja Ilkka Vainionpää 044 577 2751