Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 26.03.2024/Pykälä 14



 

Ilmoituspäätös Jari ja Elina Raitinpään eläinsuojan toiminnasta

 

Ympltk 26.03.2024 § 14  

1695/11.01.01/2024  

 

 

Valmistelija Jaana Jyräkoski

 

Asia

Päätös ympäristönsuojelulain 115 a §:n mukaisesta ilmoituksesta, joka koskee olemassa olevan eläinsuojan toiminnan laajentamista.

 

Ilmoittaja

Jari ja Elina Raitinpää

Saloniementie 38

38800 Jämijärvi

 

Ilmoituksen käsittelemisen peruste ja toimivaltainen viranomainen

Toiminta on ilmoituksen varaista ympäristönsuojelulain 115 a §, liitteen 4 kohdan 5 a perusteella. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen käsittelee ilmoituksen ympäristönsuojelulain 115 a §:n 2 ja 4 momentin mukaan.

 

Ilmoituksen vireille tulo

Ilmoitus on toimitettu Kankaanpään kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle 1.2.2024.

 

Toimintaa koskevat luvat

Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä hyväksyi 27.9.2019 § 31 eläinsuojan ilmoituspäätöksen, joka koski vasikkakasvattamon ja kylmäpihaton sekä kuivalantalan rakentamista. Ilmoituspäätöksellä korvattiin Lounais-Suomen ympäristökeskuksen (LOS-2009-Y-316-113) antama ympäristölupapäätös.

 

Ilmoituksen mukainen toiminta

Eläinsuoja sijaitsee Jämijärven kunnan Kauppilan kylässä, osoitteessa Saloniementie 38.

 

Kyseessä on olemassa olevan eläinsuojan toiminnan laajentaminen. Tilalla on nykyisin eläinpaikat 160 lypsylehmälle, 60 hieholle ja 60 nuorkarjalle, eläinyksikkömäärä yht. 2 121 ey. Laajennuksen jälkeen tilalla tulee olemaa eläinpaikat 210 lypsylehmälle, 70 hieholle ja 100 nuorkarjalle, eläinyksikkömäärä yht. 2 786 ey. Lypsylehmien lanta käsitellään pääosin lietelantana ja nuorkarjan ja hiehojen lanta kuivikelantana.

 

Eläinsuojan yhteydessä on olemassa olevaa lietetilavuutta yhteensä 4 747 m3 ja kuivalantatilavuutta 1 079 m3. 4 347 m3 lietesäiliössä on luonnollinen kuorettuma katteena ja 400 m3:n säiliössä on kiinteä peltikate.

 

Kuivalantaloissa on kiinteä katto ja toisen kuivalantalan alla lisäksi 195 m3 virtsasäiliö. Lisäksi tilakeskuksen ulkopuolella on käytettävissä 325 m3 kattamatonta kuivalantatilavuutta.

 

Laajennus toteutetaan jatkamalla nykyistä lypsykarjanavettaa koillisen suuntaan. Laajennuksen johdosta tilan lietelantamäärä lisääntyy ja lietelantatilavuutta rakennetaan laajennuksen yhteydessä lisää. Uusi rakennettava lietesäiliö rakennetaan ns. etälantalana, noin 5 km etäisyydelle tilakeskuksesta. Uuden rakennettavan lietelantalan tilavuus tulee olemaan 1 000 m3 ja katteena toimii luonnollinen kuorettuma. Eläinten tuottamaan kuivalantamäärään laajennuksella ei ole vaikutusta, joten nykyiset kuivalantalatilavuudet ovat riittävät.

 

Lähin asuinrakennus sijaitsee noin 265 metrin etäisyydellä rakennettavasta laajennusosasta. Muita häiriintyviä kohteita (asuin ja vapaa-ajanrakennuksia) on yhteensä 25 kpl ja ne sijaitsevat 275 - 580 metrin etäisyydellä rakennettavasta laajennusosasta. 

 

Vähimmäisetäisyydestä poikkeaminen

Hakemuksen mukaan rakennuksen sijoittelulle ei ole vaihtoehtoista paikkaa. Tilakeskuksen ympärillä on joka puolella tasaisesti asuntoja ja vapaa-ajan asuntoja. Navetan laajennus suunniteltuun paikkaan rasittaa mahdollisimman vähän naapurustoa. Etälantala on sijoitettu omille maille niin kauas asutuksesta, kun se on mahdollista saada. 

 

ASIAN KÄSITTELY JA RATKAISU

Asian vireilläolosta tiedottaminen

Ilmoituksesta on tiedotettu julkaisemalla kuulutus ja ilmoitusasiakirjat Jämijärven kunnan ja Kankaanpään kaupungin verkkosivuilla 8.2 - 18.3.2024. Ilmoituksesta on lisäksi annettu kirjallinen tieto niille asianosaisille, jota asia koskee.

 

Lausunnot

Ilmoituksen johdosta ei ole pyydetty lausuntoja.

Terveydensuojeluviranomainen on tutustunut ilmoitusasiakirjoihin, eikä sillä ole huomautettavaa.

 

Muistutukset ja mielipiteet

Ilmoituksen johdosta ei ole jätetty muistutuksia tai mielipiteitä.

 

 Valmistelijan esitys 

Kankaanpään kaupungin ympäristö- ja terveyslautakunta hyväksyy Jari ja Elina Raitinpään ilmoituksen mukaisen eläinsuojan toiminnan muutoksen Jämijärven kunnan Kauppilan kylään, tilalle Raitinpää (181-403-1-181). Muutoksen jälkeen tilalla on eläinpaikat 210 lypsylehmälle, 70 hieholle ja 100 nuorkarjalle. Tämä päätös korvaa Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän ympäristö- ja terveyslautakunnan 27.9.2019 § 31 antaman ilmoituspäätöksen.

 

Toiminnassa on noudatettava muun lainsäädännön ohella valtioneuvoston asetusta ilmoituksenvaraisista eläinsuojista (VNa 138/2019) ja valtioneuvoston asetusta eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014).

 

Ilmoituksessa ja sen liitteissä ilmoitetut toiminnanharjoittajaa sitovat tiedot ovat osa tätä ilmoituspäätöstä (YSA 15 a §). Toimintaa on harjoitettava ilmoituksen mukaisesti noudattaen annettuja määräyksiä.

 

Lannan, jätevesien, polttoaineiden ja jätteiden käsittely ja varastointi

1.

Lantaa, virtsaa tai puristenestettä ei saa levittää pohjavesialueelle. Kuivalantaa voi levittää pohjavesialueen muodostumisalueen reunavyöhykealueella, huomioiden etäisyysvaatimukset lähimpään kaivoon tai muuhun pohjavedenottamoon. Lannan ja muiden orgaanisten lannoitteiden käytössä tulee lisäksi huomioida Kankaanpään kaupungin ympäristönsuojelumääräykset, jotka ovat voimassa Jämijärven kunnan alueella.

 

Lannan levitys ja kuljetus tulee järjestää siten, ettei se aiheuta kohtuutonta haittaa alueen asukkaille. Lannan levitystä ja käsittelyä tulee välttää yleisinä juhla- ja pyhäpäivinä sekä viikonloppuisin. Kuljetuksen yhteydessä on pidettävä huolta, että lannan kuljetukseen käytettävät väylät pysyvät siisteinä.

2.

Eläinsuojan sosiaalitiloissa syntyvät WC-vedet on johdettavan ilmoituksen mukaisesti tilan omaan jätevedenpuhdistamoon. Käsiteltäväksi toimitettavasta lietteestä on oltava laadittuna siirtoasiakirja, jossa on tiedot lietteen määrästä, alkuperästä, toimituspaikasta ja toimituspäivämäärästä sekä kuljettajasta. Siirtoasiakirja on säilytettävä kolmen vuoden ajan.

3.

Polttoainesäiliöiden tulee olla tyyppihyväksyttyjä polttoaineen varastointiin. Polttoneste- ja öljysäiliöiden alustan sekä tankkauspaikan tulee olla tiiviitä. Polttoainesäiliöt tulee sijoittaa katokselliseen suoja-altaaseen sekä varustaa ylitäytön estävällä järjestelmällä ja laponestolaitteilla. Suoja-allasta ja katosta ei tarvita, mikäli säiliö on vuodonilmaisulla varustettu kaksivaippainen säiliö. Tankkauspaikan läheisyydessä on oltava imeytysainetta polttoainevuotojen varalle.

4.

Toiminnassa syntyvät jätteet on varastoitava siten, ettei varastoinnista aiheudu epäsiisteyttä, haju- tai terveyshaittaa tai maaperän tai pohjaveden pilaantumisvaaraa tai muuta haittaa ympäristölle. Hyödyntämiskelpoiset jätteet tulee toimittaa hyödynnettäväksi asianmukaiseen käsittelyyn. Toiminnassa muodostuvat vaaralliset jätteet on varastoitava ennen poiskuljetusta lukitussa ja katetussa tilassa sekä toimitettava ko. jätteiden vastaanottopaikkaan. Jätteen avopoltto on kielletty. Muutoin jätteen käsittelyssä on noudatettava Jämijärven kunnan jätehuoltomääräyksiä.

 

Häiriötilanteet ja muut poikkeukselliset tilanteet

5.

Häiriö- tai poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa voi aiheutua merkittävää ympäristöhaittaa tai päästöjä maaperään, veteen tai ilmaan, on välittömästi ryhdyttävä toimenpiteisiin vahinkojen estämiseksi. Häiriötilanteista on ilmoitettava viipymättä Jämijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Öljy- ja kemikaalivahingoista tulee aina ilmoittaa välittömästi myös pelastusviranomaiselle.

 

Raportointi

6.

Toiminnanharjoittajan on ylläpidettävä vuosittain seurantatietoja eläinsuojan toiminnasta valtioneuvoston asetuksen (138/2019) mukaisesti. Raportointi tulee tehdä sähköisesti valtion ympäristönsuojeluntietojärjestelmään (YLVA) maaliskuun loppuu mennessä alla lueteltujen tietojen osalta:

-         eläinten määrä,

-         lannan määrä lantatyypeittäin (m3),

-         lannan toimituspaikat tai vastaanottaja

-         käytettävissä oleva lannan levitysala (ha)

-         ympäristöluvanvaraiseen laitokseen toimitettujen kuolleiden eläinten määrä (t)

-         toiminnassa syntyvät jätteet jätelajeittain, määrä ja toimituspaikka

-         mahdolliset häiriötilanteet

 

Muut määräykset

7.

Eläinsuojan laajennuksen valmistumisesta tulee ilmoittaa Jämijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ennen sen käyttöön ottoa.

8.

Toiminnanharjoittajan tulee ilmoittaa hyvissä ajoin ennen toiminnan laajentamista, muuttamista, lopettamisesta, toiminnanharjoittajan vaihtumisesta tai muusta toiminnan valvonnan kannalta olennaisesta muutoksesta Jämijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

 

Toiminnan loppuessa tai keskeytyessä on varastoitu lanta ja jätteet toimitettava asianmukaiseen hyötykäyttöön tai keräykseen.

 

Perustelut vähimmäisetäisyydestä poikkeaminen

Valtioneuvoston asetus ilmoituksenvaraisista eläinsuojista (138/2019) liitteen 1 taulukon mukainen etäisyysvaatimus on 450 m tilan mukaiselle eläinyksikkömäärälle (2 786 ey.) ja lietelantalan katteena luonnollinen kuorettuma.

 

Eläinsuojan laajennusosa voidaan sijoittaa poiketen vähimmäisetäisyys vaatimuksesta, kun laajennusta ei voida sijoittaa kiinteistöllä muulle soveltuvalle vähimmäisetäisyyden täyttävälle paikalle. Hajun leviämistä on pyritty vähentämään jo olemassa olevien lantavarastojen osalta mm. pumppaamalla liete tiivistä putkistoa pitkin lietesäiliön alaosaan ja pienempi lietesäiliö on varustettu kiinteällä katolla sekä tilakeskuksessa sijaitsevat kuivalantalat on katettu. Vallitseva tuulen suunta on lounaasta ja enin osa häiriintyvistä kohteista sijaitsee tuulen yläpuolella, tilakeskuksen lounais-länsipuolella. Tilakeskus sijaitsee kotieläintuotantovaltaisella alueella ja eläinsuojien hajua voidaan pitää alueella tavanomaisena.

 

Ilmoituksen mukainen toiminta verrattuna nykyiseen toimintaan, ei todennäköisesti lisää haju- ja muuta haittaa häiriintyvissä kohteissa aiheuttaen kohtuutonta rasitusta naapurustolle, jonka perusteella ilmoituksenvarainen toiminta tarvitsisi ympäristönsuojelulain 29 a §:n 1 momentin mukaisen ympäristöluvan. 

 

Vähimmäisetäisyys vaatimuksista poikkeamiselle on myöntämisen edellytykset, kun lisäksi huomioidaan tilan toiminta aiemman kokemuksen perusteella.

 

Päätöksen perustelu

Toimittaessa tämän ilmoituspäätöksen mukaisesti toiminnasta ei, annetut määräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimijoiden kanssa terveyshaittaa, merkittävää ympäristön pilaantumista, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella. Toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset.

 

Määräysten perustelut

Ilmoituspäätöksen edellytysten varmistamiseksi sekä toiminnan valvonnan mahdollistamiseksi on annettava tarvittavat määräykset toiminnan ja sen vaikutusten seurannasta sekä tarkkailusta ja muista ympäristönpilaantumisen vaaraa ehkäisevistä toimenpiteistä.

 

Lannan kuormausta, kuljetusta ja levitystä koskeva määräys on tarpeen maaperän sekä pinta- ja pohjaveden pilaantumisriskin sekä ympäristön yleiselle viihtyisyydelle ja ihmisten terveydelle aiheutuvien haittojen vähentämiseksi. (määräys 1)

 

Ilmoituksen mukaan eläinsuojan WC vedet johdetaan tilan omaan jätevedenpuhdistamoon. Jätelaki edellyttää, että sakokaivolietteestä on oltava siirtoasiakirja, joka on mukana jätteen kuljetuksessa ja toimitetaan jätteen vastaanottajalle. (määräys 2)

 

Polttoaineiden varastointia koskevat velvoitteet ovat tarpeen maaperän ja pohjaveden pilaantumisen estämiseksi esimerkiksi vahinkotilanteissa. (määräys 3)

 

Jätteitä koskevat määräykset on annettu jätteiden asianmukaisen jätehuollon järjestämiseksi ja jätteistä aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi. (määräys 4)

 

Häiriötilanteita koskevalla määräyksellä, joissa ympäristölle on aiheutunut tai on vaarassa aiheutua poikkeuksellisen suurta haittaa, varmistetaan tiedonkulku valvontaviranomaiselle. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi lantavaraston rikkoutuminen, lannan kuormaamisessa aiheutunut vuoto ja öljyvahinko. (määräys 5)

 

Toiminnan raportointia koskeva määräys on annettu valvontaviranomaisen tiedonsaannin turvaamiseksi ja valvonnan järjestämiseksi. (määräys 6)

 

Käyttöönottoilmoitus on määrätty tehtäväksi valvonnallisista syistä. Ilmoitus voidaan tehdä joko kirjallisesti tai suullisesti. (määräys 7)

 

Toiminnassa tapahtuvista muutoksista on ilmoitettava ja suunnitelma on esitettävä hyvissä ajoin, jotta valvontaviranomainen voi tarvittaessa arvioida mahdollisen uuden ilmoituskäsittelyn tarpeen. Toiminnan lopettaminen edellyttää, että toimintaan liittyneet ympäristöriskit ja varastoidut jätteen poistetaan kiinteistöltä. (määräys 8)

 

Päätöksen voimassaolo

Tämä päätös on voimassa toistaiseksi. Jos toimintaa muutetaan, on siitä tehtävä ilmoitus.

 

Lupaa ankaramman asetuksen noudattaminen

Jos valtioneuvoston asetuksella annetaan säännöksiä, jotka ovat ankarampia kuin tämän päätöksen määräykset tai päätöksestä poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkastamisesta, on asetusta päätöksen estämättä noudatettava.

 

Toiminnan aloittaminen

Ilmoituksenvaraisenvaraista toimintaa ei saa aloittaa ennen kuin ilmoituksen tekemisestä on kulunut 120 vuorokautta. Ilmoituspäätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

 

Sovelletut oikeusohjeet

Ympäristönsuojelulaki (527/2014)

Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2019)

Valtioneuvoston asetus ilmoituksenvaraisista eläinsuojista (138/2019)

Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014)

Jätelaki (646/2011)

Valtioneuvoston asetus jätteistä (978/2021)

Kankaanpään kaupungin ympäristönsuojelumääräykset, 30.5.2023 § 17

 

Käsittelymaksu sen määräytyminen

Eläinsuojan ilmoituksen käsittelystä peritään 950 €

Kankaanpään kaupungin ympäristöpalveluiden ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 30.5.2023 § 18, maksutaulukon mukaan ilmoituksenvarainen toiminta, eläinsuojan käsittelymaksu on 950 euroa.

Ympäristönsuojelulaki 205 §

 

Lupapäätöksestä tiedottaminen

Päätös

Jari ja Elina Raitinpää

Jäljennös päätöksestä

Jämijärven kunta

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Tieto päätöksestä

Asianosaisille

Ilmoittaminen yleisessä tietoverkossa

Kankaanpään kaupungin ympäristö- ja terveyslautakunta tiedottaa päätöksen antamisesta julkaisemalla kuulutuksen ja päätöksen Jämijärven kunnan www.jamijarvi.fi ja Kankaanpään kaupungin verkkosivuilla www.kankaanpaa.fi

 

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusoikeus tähän päätökseen on:

-         sillä, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea

-         rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät

-         toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät,

-         elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksella

-         muulla asiassa yleistä etua valvovat viranomaisella.

 

Esittelijä Terveysvalvonnan johtaja Laura Juhantalo

 

Päätösehdotus Kankaanpään kaupungin ympäristö- ja terveyslautakunta hyväksyy Jari ja Elina Raitinpään ilmoituksen mukaisen eläinsuojan toiminnan muutoksen 210 lypsylehmälle, 70 hieholle ja 90 vasikalle Jämijärven kunnan Kauppilan kylään, tilalle Raitinpää (181403-1-181) valmistelijan esityksen mukaisesti. Ilmoituspäätös korvaa Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän 27.9.2019 § 31 antaman ilmoituspäätöksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin valmistelijan esityksen mukaisesti.

 

 

Lisätietoja antaa Ympäristötarkastaja Jaana Jyräkoski puh. 044 577 3334, etunimi.sukunimi@kankaanpaa.fi