Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 14.03.2024/Pykälä 21


 

Viranhaltijoiden haastattelut

 

TARKL 14.03.2024 § 21  

    

 

 Työohjelman mukaisesti tarkastuslautakunnan kokouksiin kutsutaan tarvittaessa kaupungin/arvioitavan kohteen viranhaltijajohtoa, luottamushenkilöjohtoa, henkilökunnan edustajia, tytäryhtiöiden edustajia ja mahdollisia muita sidosryhmän edustajia selvittämään omasta näkökulmastaan arviointikohteen toimintaa, tavoitteita ja niiden toteutumista.

 

 Tarvittaessa haastateltaville jaetaan ennakkoon täytettäväksi arviointilomake toimialan/vastuualueen toiminnasta ja taloudesta. Lomake ei ole julkinen eikä sitä liitetä pöytäkirjaan.

 

  Tarkastuslautakunta kuulee katsaukset ja käy keskustelun esiin nousevista asioista.

 

Haastateltava

Aika

Aihe

Kaupunginjohtaja ja talousjohtaja

9:00

 

 

Toiminta- ja talouskatsaus

  • ajankohtaiset kaupungin toimintaan ja talouteen liittyvät asiat

 

Sivistysjohtaja

9:30

Arviointi: Sivistyslautakunta

  • tulosalueen esittely
  • valtuustoon nähden sitovien tavoitteiden toteutuminen
  • talousarvion toteutuminen
  • mitä toimenpiteitä on tehty tuloksellisuuden parantamiseksi?
  • millä tavoin sivistyslautakunta on järjestänyt HS 70 §:n mukaiset velvoitteensa?

 

Tekninen johtaja

10:30

Arviointi: Tekninen lautakunta

  • valtuustoon nähden sitovien tavoitteiden toteutuminen
  • talousarvion toteutuminen, käyttötalous ja investoinnit
  • mitä toimenpiteitä on tehty tuloksellisuuden parantamiseksi?

 

Kysymysten vastaukset esitetään kokouksessa vapaamuotoisesti esim. Power Pointilla. Esitettävä aineisto pyydetään lähettämään tarkastuslautakunnan jäsenille 12.3.2024 mennessä. 

 

 

Päätös Kaupunginjohtaja selosti tarkastusautakunnalle ajankohtaisia kaupungin toimintaan ja talouteen liittyviä asioita. Esillä oli mm. talouden tasapainottamisohjelman toteutuminen ja rakennussuojeluun liittyviä asioita.

Talousjohtajan antaman tiedon mukaan tilikauden 2023 tuloslaskelman osoittama ylijäämä tulee olemaan vajaa 5 M€. Vuoden 2023 ylijäämään vaikuttaa useita kertaluonteisia eriä.

Sivistysjohtaja oli toimittanut tarkastuslautakunnalle etukäteen kirjallisen aineiston, jossa oli esitetty vastauksia esityslistalla olleisiin kysymyksiin.

Sivistysjohtaja esitteli tarkastuslautakunnalle talousarvion 2023 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista tulosalueittain, joka on myös talousarvion sitovuustaso valtuustoon nähden. Tulosalueista talousarvion toimintakate ylittyi neljällä kuudesta tulosalueesta. Suurin ylitys oli varahaiskasvatuksessa, 407 t€ ja toteutuma-% 107,36 %. Koko toimielimen tasolla talousarvion nettomääräraha ylittyi noin 354 t€. Talousarvion toteutuma-% oli 101,5 %.

Saadun selvityksen mukaan tuloksellisuuden parantamiseksi tehdyt toimenpiteet liittyvät usein työn sisältöjen järjestämiseen ja kaupungin tietoteknisten järjestelmien hyödyntämiseen. Tulevana tuloksellisuuteen vaikuttavana toimenpiteenä tuotiin esille mm. varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmän parempi hyödyntäminen ja tämän vaikutuksesta resurssien tarkoituksenmukaisempi käyttö. 

Tarkastuslautakunta keskusteli ajankohtaisista sivistyslautakunnan toimintaan liittyvistä asioista.

Tekninen johtaja selvitti tarkastuslautakunnalle esityslistalla esitettyjä asioita. 

Tarkastuslautakunnalle selvitettiin talousarvion toteutumatietoja vuodelta 2023 tulosalueittain sekä toiminnallisten että taloudellisten tavoitteiden osalta. Tarkastuslautakunnalle selvitettiin investointien toteutumatietoja vuodelta 2023.

Tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota vesijohtoverkoston vuotovesimäärään, joka on vuonna 2023 ollut 19 % (noin 380 000 m3).

Tuloksellisuuden parantamiseksi tehtynä keskeisimpänä toimenpiteenä tuotiin esille hankintojen mahdollisimman tarkoituksenmukainen toteuttaminen. Muina toimenpiteinä tuotiin esille energiatehokkuutta parantaneet investoinnit, uusiutuvan energian hyödyntäminen ja konetöiden mobiiliseuranta.   
 
Tarkastuslautakunta keskusteli ajankohtaisista teknisen lautakunnan toimintaan liittyvistä asioista.