Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.04.2024/Pykälä 39


 

Selvitys Kankaanpää-lisän käyttöönoton mahdollisuuksista

 

SIVL 10.04.2024 § 39  

1782/02.05.00/2024  

 

 

Valmistelija Tiina Pennanen

 

Kasvatuksen ja opetuksen toiminnallisiin tavoitteisiin vuodelle 2024 on kirjattu, että selvitetään varhaiskasvatuksen Kankaanpää-lisän käyttöönoton mahdollisuudet. Kankaanpää-lisällä tarkoitetaan kotihoidon tuen saajille kunnan määrittelemillä ehdoilla maksettavaa kuntalisää. Kotihoidon tuki muodostuu lakisääteisestä hoitorahasta sekä tulojen mukaan määräytyvästä hoitolisästä. Hoitoraha on vuonna 2024 yhdestä alle 3-vuotiaasta 377,68 euroa/kk, jokaisesta muusta perheen alle 3-vuotiaasta lapsesta 113,07 euroa/kk sekä jokaisesta yli 3-vuotiaasta mutta alle kouluikäisestä lapsesta 72,66 euroa/kk. Hoitolisään vaikuttavat perheen koko ja bruttotulot ja se on enintään 202,12 euroa/kk.

 

Lasten kotihoidon tuen kuntalisän suuruus oli Kuntaliiton vuoden 2022 tutkimuksessa 169 euroa alle 3-vuotiaasta lapsesta vaihteluvälin ollessa 50-350 euroa/lapsi. Satakunnassa kuntalisää maksetaan vain Eurajoella alle 2-vuotiaasta sekä Porissa alle 3-vuotiaasta. Koko Suomessa vähiten kuntalisää maksetaan 10 000-20 000 asukkaan kunnissa.

 

Kankaanpäässä on viimeisen kuuden kuukauden aikana ollut keskimäärin 80 lasta kotihoidon tuella. Jos kuntalisää maksettaisiin tälle määrälle, lisäkustannukset olisivat esimerkiksi 200 euron kuntalisällä 16 000 euroa/kk tai 192 000 euroa/vuosi lakisääteisen kuntalisän lisäksi. Jos näiden lasten lisäksi jäisi esimerkiksi 10 alle 3-vuotiaita kotiin varhaiskasvatuksesta, kunta säästäisi siinä näiden 10 lapsen osalta enintään 8 000 euroa/kk (varhaiskasvatuspaikan hinta - kotihoidontuki/kuntalisä) - mutta menettäisi varhaiskasvatusmaksut sekä verotuloja, jos toinen vanhemmista jää kotiin.

 

Kuntalisä ei siis ole säästötoimenpide. Lisäksi perhevapaauudistus on jo lisännyt perheen käyttöön noin 2 kuukautta lisää vanhempainvapaata, joten sekin antaa jo perheille lisää ansiosidonnaisen vapaan mahdollisuutta. Laadukkaan varhaiskasvatuksen varmistaminen on kaupungin lakisääteinen tehtävä, ja kuntalisällä emme pysty kuin hetkellisesti vähentämään tilojen tai henkilökunnan tarvetta.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Kiviniemi Heikki

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, ettei selvitys aiheuta jatkotoimenpiteitä. Tavoitteena on jatkossakin tarjota perhevapaiden jälkeen laadukasta varhaiskasvatusta ja taata varhaiskasvatuksen toiminnan taloudelliset resurssit.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Varhaiskasvatus

 

Lisätietoja antaa Varhaiskasvatuspäällikkö Tiina Pennanen p. 044 577 2524