Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.04.2024/Pykälä 41


 

Perusopetuksen tuntijakomuutos 1.8.2024 alkaen, B1-kielen tuntimäärän lisäys

 

SIVL 10.04.2024 § 41  

1811/12.00.02/2024  

 

 

Valmistelija Kemppainen Juha

 

Valtioneuvosto antoi 19.1.2024 (111/2023) asetuksen perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta annetun valtioneuvoston asetuksen 6 §:n muuttamisesta. Päätöksen myötä B1-kielen (Kankaanpäässä ruotsi) opetuksen vuosiviikkotuntimäärää lisätään yhdellä vuosiviikkotunnilla vuosiluokilla 7-9 ja perusopetuksen kokonaistuntimäärä eli oppivelvollisuuteen kuuluva minimioppimäärä kasvaa 224 vuosiviikkotunnista 225 vuosiviikkotuntiin.

 

Asetus tulee voimaan 1.8. 2024, jolloin asetuksen mukaiset opetussuunnitelmat tulee ottaa viimeistään käyttöön. Hallitus on ilmoittanut, että muutokseen tarvittavat määrärahat lisätään julkisen talouden suunnitelmaan.

 

Kankaanpään sivistyslautakunta on edellisen kerran päättänyt perusopetuksen tuntijaosta 14.11.2019 § 33. Sen mukaisesti Kankaanpään perusopetuksen kokonaistuntimäärä on 229 vuosiviikkotuntia.

 

Esityslistan liitteenä on esitys perusopetuksen tuntijaoksi Kankaanpäässä 1.8.2024 alkaen. Kankaanpäässä ruotsia on ollut 7. ja 8. luokilla kummallakin kaksi vuosiviikkotuntia ja 9. luokalla ei yhtään. 9. luokalla on ollut mahdollista valita ruotsin syventävä kurssi (RUL, 1 vvt). Soveltamisohjeen mukaan ruotsin tunnit on jaettava siten, että 7. luokalla on kaksi vuosiviikkotuntia ja 8.-9. luokilla 3 vuosiviikkotuntia.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Kiviniemi Heikki

 

Päätösehdotus Lukuvuodesta 2024-25 alkaen Kankaanpäässä yhdeksännelle luokalle lisätään kaikille yksi vuosiviikkotunti ruotsia, jolloin oppilaiden kokonaistuntimäärä on 230.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Yläkoulut

 

Lisätietoja antaa Rehtori Juha Kemppainen 044 577 2322