Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.04.2024/Pykälä 142


 

Vakuutusten kilpailuttaminen

 

KHALL 29.04.2024 § 142  

1798/02.08.00/2024  

 

 

Valmistelija Ari Virolainen

 

Kankaanpään kaupunki kilpailutti vakuutuksensa viimeksi vuonna 2020 ennen kuntaliitosta. Vakuutukset tulivat voimaan vuodesta 2021 alkaen.

 

Vuoden 2020 kilpailutuksen hoiti Rewenda Oy, jonka kanssa kaupungilla on meklarisopimus.

 

Kilpailutuksen perusteella yhdistymishallitus päätti 23.11.2020 § 123 päätöksellä valita vakuutusyhtiöksi Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian.

 

Riskien kartoitus, vakuutusten riittävyys, sisältö, kattavuus ja hintataso on syytä tarkastella muutaman vuoden välein. Rewenda Oy:n kanssa on keskusteltu vakuutusten kilpailuttamisesta siten, että vakuutukset tulevat voimaan vuoden 2025 alussa. Kilpailuttamisen hoidon kustannuksiin vaikuttavat saatavat vakuutussäästöt. Arvioidut kustannukset eivät ylitä hankintalain kynnysarvoja.

 

Vakuutuspalvelujen hankinta ylittää EU-kynnysarvot ja hankintapäätös on tarkoitus tehdä elokuun aikana, jotta sopimukset tulevat voimaan vuoden 2025 alusta.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että Kankaanpään kaupungin vakuutukset kilpailutetaan yhtenä kokonaisuutena. Kilpailutuksen hoitaa Rewenda Oy Kankaanpään kaupungin ja Rewenda Oy:n välisen toimeksiantosopimuksen mukaisesti.

 

Käsittely kokouksessa Kaupunginjohtaja täydensi päätösehdotustaan siten, että kilpailutuskokonaisuudessa on mukana myös Pohjois-Satakunnan Jätteidenkäsittely Oy:n ja Kankaanpään Yrityspalvelu Oy:n vakuutukset.

 

Päätös Täydennetty ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Rewenda Oy

 Talousjohtaja

 

Lisätietoja antaa Talousjohtaja Ari Virolainen, 044 577 2241