Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 19


 

Kotiäänestys

 

KEVAL 23.04.2024 § 19  

1067/00.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Anna Vanhahonko

 

Vaalilain 17 §:n 2 momentin mukaan vaalitoimitsijat kotiäänestykseen määrää kunnan keskusvaalilautakunta. Kotiäänestys toimitetaan jonakin kotimaan ennakkoäänestyksen ajanjaksoon sattuvana äänestäjälle erikseen ilmoitettuna aikana.

 

Keskusvaalilautakunnalla on kotiäänestyksessä seuraavia tehtäviä:

 

- kotiäänestyksen ilmoittautumislomakkeiden lähettäminen edellisissä vaaleissa kotonaan äänestäneille ja huolehtiminen siitä, että lomakkeita muutoinkin on saatavissa keskusvaalilautakunnasta

- kotiäänestyksen ilmoittautumisten vastaanotto. Puhelimitse tapahtuvia ilmoittautumisia varten tulee huolehtia puhelinpäivystyksen järjestämisestä - ilmoittautumisten läpikäynti.

 

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan on huolehdittava seuraavista:

 

- kotiäänestykseen ilmoittautuneelle äänestäjälle ilmoitetaan kotiäänestyksen järjestämisen ajankohdasta tai siitä, että kotiäänestystä ei hänen osaltaan tulla järjestämään

- määrättävä, kuka vaalitoimitsija menee kenenkin kotiäänestäjän luokse

- tarvittaessa huolehdittava siitä, että kotiäänestyksessä on läsnä 18 vuotta täyttänyt henkilö

- huolehdittava siitä, että kotiäänestyksistä pidetään luetteloa.

 

Esittelijä Keskusvaalilautakunnan sihteeri Anna Vanhahonko

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta oikeuttaa kaupunginkanslian toimittamaan kotiäänestyksen ilmoittautumislomakkeet edellisissä vaaleissa kotonaan äänestäneille sekä vastaanottamaan kotiäänestyksen ilmoittautumiset.

Lisäksi keskusvaalilautakunta määrää kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi vaalitoimikunnan jäsenet.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Vaalitoimikunta

 

Lisätietoja antaa Keskusvaalilautakunnan sihteeri Anna Vanhahonko, 044 577 2213