Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkisuunnittelulautakunta
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 53


Osayleiskaavaote_Alaskantie
Asemapiirros Leppäniemi

 

Poikkeamishakemus 214-406-1-937

 

KAUPSL 18.06.2024 § 53  

1929/10.03.00/2024  

 

 

Valmistelija Ilkka Vainionpää

 

Rakennustoimenpide:

Hakemus koskee 50 m2:n kokoisen 1-kerroksisen vapaa-ajan asunnon rakentamista. Kiinteistöllä ei ole muita rakennuksia.

 

Rakennuspaikka:

Hapua, Alaska 2  214-406-0001-0937, pinta-ala n. 4705 m2.  Rakennuspaikka sijaitsee Porintieltä erkanevan Alaskantien päässä.

 

Rakennuspaikkaa koskeva kaavoitus-/ suunnittelutilanne:

Keskustan osayleiskaava 2015

M - Maa- ja metsätalousvaltainen alue

-          Alue on tarkoitettu pääasiassa maa- ja metsätalouden harjoittamiseen. Alueella rakennuspaikan koko tulee olla vähintään 1,0 ha. Alueelle ei saa rakentaa muuta, kun maa- ja metsätalousvaltaiselle alueelle soveltuvaan elinkeinoon tai harrastustoimintaan perustuvaa rakentamista. Rakennusluvat myönnetään suunnittelutarveratkaisun perusteella.

 

Hakijan esittämä selvitys alueesta, hakemuksen perustelut ja arvio hankkeen keskeisistä vaikutuksista:

"Halutaan rakentaa vapaa-ajan rakennus. Rakennuspaikka rajoittuu tiehen. Rakennuspaikka sijaitsee metsän reunassa. Rakennuspaikalle on tienkäyttöoikeus. Rakennuspaikka ei sijaitse kulttuurihistoriallisesti merkittävällä alueella tai arvokkaassa maisemassa. Ei vaikutusta alueen virkistystarpeisiin. Ei vaikutusta yhdyskuntakehitykselle. Ei tule vesiliittymää vaan kantovesi. "

 

  

Valmistelussa todettu:

Alueella on Keskustan osayleiskaava 2015.

M - Maa- ja metsätalousvaltainen alue

-          Alue on tarkoitettu pääasiassa maa- ja metsätalouden harjoittamiseen. Alueella rakennuspaikan koko tulee olla vähintään 1,0 ha.

  

 

Rakennuspaikka tukeutuu olemassa olevaan Alaskan kyläyhteisöön ja liittymä kiinteistölle on Alaskantien päästä, joten muutos ei aiheuta yhdyskuntarakenteen hajautumisesta johtuvia lisäkustannuksia.

 

Rakentaminen ei aiheuta kunnalle eikä asukkaalle lisäkustannuksia.

Kiinteistölle johtaa hyvät tieyhteydet.

 

Hakemuksen mukaisen rakentamisen ei voida katsoa tuottavan haittaa kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muullekaan järjestämiselle.

 

Naapurien kuuleminen:

Naapurien suostumukset ovat hakemuksen liitteenä.

 

Esittelijä Kaupunkisuunnittelutulosalueen johtaja Ilkka Vainionpää

 

Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelulautakunta antaa hakemuksen liitteenä olevan myönteisen poikkeamispäätöksen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 

Täytäntöönpano Hakija

 Varsinais-Suomen ELY-keskus

 

Lisätietoja antaa Kaupunkisuunnittelutulosalueen johtaja Ilkka Vainionpää 044 577 2751