Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.04.2025/Pykälä 129


 

Työterveyshuollon palveluiden kilpailutus

 

KHALL 22.04.2025 § 129  

2442/02.08.00/2025  

 

 

Valmistelija Anna Vanhahonko

 

Kaupungin työterveyshuollon palveluita koskeva sopimus päättyy 31.12.2025, joten työterveyspalvelut tulee kilpailuttaa siten, että uusi sopimus astuu voimaan 1.1.2026 lukien. Kilpailutuksen käynnistämiseen on valmistauduttu työterveysyhteistyön kehittämistä koskevassa projektissa. Lisäksi hallinto- ja henkilöstöjohtajan viranhaltijapäätöksen mukaisesti kilpailutuksen toteuttaminen ostetaan ulkopuoliselta konsultilta.

 

Työterveysyhteistyön kehittämistä koskevan projektin suosituksissa korostuvat seuraavat asiat:

-          Painopiste ennaltaehkäisevään toimintaan, kuten varhaiseen tukeen, mielenterveyspalveluihin ja työkyvyn tuen matalan kynnyksen ratkaisuihin (esim. MIELI-chat ja lyhytpsykoterapia).

-          Sopimusmalliksi suositellaan yhdistelmää KL1 (ennaltaehkäisevät) + yleistasoinen KL2 (sairaanhoito) + hoidon tarpeen arviointi, jossa digiratkaisut (esim. AI-tuettu hoitopolku) keskiössä.

-          Hankinnan keskittäminen nähdään hallitumpana ja tiedolla johtamisen kannalta edullisempana vaihtoehtona.

-          Suoriteperusteinen hinnoittelumalli on kokonaisuuden kannalta suositellumpi

-          Käytäntöä esihenkilöiden myöntämistä sairauspoissaoloista tulisi laajentaa koskemaan kaikkia sairauksia

 

Liitteenä olevan raportin mukaiset suositukset tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon toimintaa ja työterveysyhteistyötä kehittäessä. Tässä vaiheessa kaupunginhallituksen tulisi linjata työterveyshuollon palveluiden kilpailutuksen osalta sopimuskauden pituus, onko hajautettu vai keskitetty hankinta, sopimusmalli ja sopimussisältö sekä hinnoittelumalli.

 

Sopimuskauden pituus olisi hyvä olla vähintään 3 vuotta, koska kyseessä on vaikuttavuushankinta, jonka tuloksia voidaan arvioida vain riittävän pitkällä aikajänteellä. Pidempi sopimuskausi myös parantaa kumppanuuden kehittymistä ja pitkäjänteistä yhteistyötä sekä tukee järjestelmällistä kehittämistä ja mittarien seuraamista. Tästä johtuen tarkoituksenmukainen sopimuskausi olisi 3 vuotta ja kaksi 1 vuoden optiota (3+1+1).

 

Keskitetty hankinta on tarkoituksenmukaisempi kuin hajautettu hankinta ottaen etenkin huomioon tiedolla johtamisen vahvistaminen (keskittäminen mahdollistaa yhden tietoväylän, josta kaikki oleellinen data kertyy), yhtenäiset ja selkeät hoitopolut, vaikuttavuus ja kustannustehokkuus sekä kaupungin koko ja asema markkinoilla.

 

Hinnoittelumalliksi olisi vaihtoehtoina suoriteperusteinen (nykyisin käytössä), tavoitehinta, kiinteä hinta tai kannustinmalli osana tavoitehintaa tai kiinteää hintaa. Vertailtaessa eri hinnoittelumalleja suoriteperusteinen hinnoittelu osoittautuu Kankaanpään kaupungille tarkoituksenmukaisemmaksi ottaen etenkin huomioon, että siinä keskiössä on työkykyjohtamisen yhteistyö ja hinnoittelumalli joustaa tarpeiden muuttuessa. Suoriteperusteisen hinnoittelumallin osalta kustannukset eivät kuitenkaan ole täysin ennustettavissa ja vaatii järjestelmällistä johtamista yhteistyön vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden optimoimiseksi.

 

Sopimusmallina Kankaanpään kaupungilla on tällä hetkellä käytössä KL1 + laaja KL2 -malli eli ennaltaehkäisevien, lakisääteisten työterveyspalveluiden lisäksi on laaja sairaanhoito, joka sisältää myös mm. erikoislääkärikonsultaatioita, laajoja laboratoriotutkimuksia, kuvantamista, KL2-psykologipalveluita.  Nykyisen sopimusmallin haasteena on, ettei se ole kustannustehokasta, koska se tarjoaa runsaasti yleistä terveydenhuoltoa, joka ei kuulu työterveyshuollon ydintehtävään sekä ohjaa rahaa pois vaikuttavista, työkykyä tukevista toimenpiteistä. Sopimusmallin muutoksena esitetään, että siirryttäisiin KL 1 + KL2 yleislääkäritasoinen sairaanhoito -malliin. Sopimussisällön osalta se tarkoittaisi, että työterveyshuollon palveluista poistettaisiin KL2-erikoislääkäripalvelut sekä laajat tutkimukset. Koska tavoitteena on työkykyä tukevat, vaikuttavat ja kustannustehokkaat palvelut sekä selkeämmät palvelupolut ja johdonmukainen johtaminen, tulisi sopimussisällön osalta huomioida, että tukeudutaan hoidon tarpeen arviointiin ja digiohjaukseen (esim. AI-pohjainen arviointi ainoana väylänä yhteydenottoon) sekä lisätään matalan kynnyksen MIELI-palveluita. Palvelukokonaisuuden supistaminen myös tukisi talouden tasapainottamisohjelman tavoitteita.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi työterveysyhteistyön kehittämistä koskevan projektin suositukset.

Kaupunginhallitus päättää linjata työterveyshuollon kilpailutuksen osalta, että
- sopimuskausi on 3+1+1 vuotta
- hankinta on keskitetty
- hinnoitteluperusteena on suoriteperusteinen hinnoittelu ja
- sopimusmalli on KL1 + YLE KL2

Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa hallinto- ja henkilöstöjohtajan tekemään muut kilpailutukseen liittyvät linjaukset.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Emkine Oy

 Henkilöstöpalvelut

 Hallinto- ja henkilöstöjohtaja

 

Lisätietoja antaa Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, p. 044 577 2213