RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkisuunnittelulautakunta
Pöytäkirja 28.10.2025/Pykälä 74
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Kaavoituskatsaus 2025 ja kaavoitusohjelma 2026-2028 | ||
| Kaavoitustilanne LIITE 1-2 | ||
| Kaupungin keskustaajamatontit LIITE 3 | ||
| Honkajoen keskustaajaman tontit LIITE 4 |
Kaavoituskatsaus 2025 ja kaavoitusohjelma 2026-2028
KAUPSL 28.10.2025 § 74
2727/10.02.03/2025
Valmistelija Elma Mettälä
Alueidenkäyttölain 7 §:n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.
Kaavoituskatsaus ja lähivuosien kaavoitusohjelma laaditaan Kankaanpäässä vakiintuneen käytännön mukaisesti syksyisin liittyen talousarvion ja taloussuunnitelman valmisteluun.
Suunnittelukaudella 9/2025-9/2026 vaikutuksiltaan merkittävimmät etenevät kaavahankkeet ovat energiantuotannon hankkeita. Paholammin ja Haukkasalon tuulivoimapuistojen osayleiskaavat ovat edenneet kuluneen vuoden aikana hyväksymisvaiheeseen asti. Marjakeitaan tuulivoimapuiston osayleiskaava eteni kaudella ehdotusvaiheeseen saakka.
Asemakaavoituksen puolella on jatkettu ja käynnistetty erityisesti tieliikenteen parantamiseen kietoutuvia kaavoitusprojekteja Kankaanpään keskustassa ja Honkajoen taajamassa. Näistä merkittävimpinä hankkeina mainittakoon Honkajoen Porhontien ja torialueen kaavamuutos ja Honkajoen Teollisuustien ja Katajistontien asemakaava ja -muutos, jotka etenevät syksyllä 2025 kaavaprosessin luonnosvaiheessa sekä Jämintien kiertoliittymän asemakaavan muutos, joka sai lainvoiman kesällä 2025.
Kaavoituskatsauksesta löytyy ajankohtaisten kaavahankkeiden lisäksi tietoa kaavajärjestelmästä, kaavojen käsittelyvaiheista sekä vaikutusmahdollisuuksista. Kaavoituskatsaus on kokonaisuudessaan tämän asiakohdan liitteenä.
Esittelijä Kaupunkisuunnittelutulosalueen johtaja Ilkka Vainionpää
Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyy kaavoituskatsauksen 2025 ja kaavoitusohjelman 2026 - 2028 ohjeellisena noudatettavaksi sekä esittää sen edelleen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle liittyen talousarvioon ja -suunnitelmaan.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Täytäntöönpano Kaupunginhallitus
Lisätietoja antaa Elma Mettälä, kaupunkisuunnittelupäällikkö, 044 577 2732
|
| Edellinen asia | Seuraava asia |