RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 15.06.2026/Asianro 215
Kaavoituksen käynnistämissopimuksen ja esisopimuksen kiinteistönkaupasta hyväksyminen / Valorem Energies Finland Oy
KHALL 15.06.2026
3043/00.01.05/2026
Valmistelija Mika Hatanpää
Valorem Energies Finland Oy on käynyt Kankaanpään kaupungin kanssa neuvotteluja datakeskushankkeen sijoittumisesta Halmeen teollisuusalueelle. Hankealue sijoittuu noin kolmen kilometrin etäisyydelle Kankaanpään keskustasta luoteeseen ja koskee kiinteistöjä 214-004-0360-0003, 214-004-9901-0000 sekä osaa kiinteistöstä 214-406-0002-539.
Alue on voimassa olevassa yleiskaavassa osoitettu teollisuusalueeksi, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. Voimassa olevassa asemakaavassa alue on osoitettu teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi sekä osin puistoalueeksi. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on tarkistaa alueen kaavamääräyksiä ja lisätä rakennusoikeutta siten, että alueelle voidaan sijoittaa datakeskus. Samalla yleisiä alueita tarkistetaan vastaamaan alueen tulevaa käyttötarkoitusta.
Kaupunki ja Valorem Energies Finland Oy ovat valmistelleet kaavoituksen käynnistämissopimuksen, jonka perusteella kaupunki käynnistää asemakaavamuutoksen laatimisen. Hanketoimija vastaa kaavoitustyöstä, mahdollisista selvityksistä sekä kuulutuksista aiheutuvista kustannuksista voimassa olevan kaavoitustaksan mukaisesti. Sopimus ei sido kaupunkia hyväksymään asemakaavaa, vaan kaava käsitellään normaalissa alueidenkäyttölain mukaisessa kaavaprosessissa.
Samassa yhteydessä on valmisteltu myyntisopimusluonnos, jolla kaupunki varaa tulevan asemakaavamuutoksen mukaiset rakentamiseen tarkoitetut alueet Valorem Energies Finland Oy:lle. Varattavan alueen pinta-ala on arviolta noin 9–11 hehtaaria ja lopullinen pinta-ala tarkentuu kaavaprosessin aikana. Kauppahinta on 3 euroa neliömetriltä. kaupungin. Kaupan kohteen puusto on kaupungin omaisuutta, kaupunki vastaa puuston korjauksesta ja kuljetuksesta. Yleiset alueet, kuten katu-, puisto- ja virkistysalueet, jäävät kaupungin omistukseen.
Yritysvaikutukset Hanke tukee Kankaanpään elinvoiman, yritystoiminnan ja teollisen maankäytön kehittämistä. Datakeskushanke olisi toteutuessaan merkittävä investointi, joka vahvistaisi kaupungin asemaa teollisten hankkeiden sijoittumispaikkana. Kaavoituksen käynnistäminen ja alueen varaaminen ovat perusteltuja, jotta hankkeen toteuttamisedellytykset voidaan selvittää asianmukaisessa kaavamenettelyssä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää
- hyväksyä Valorem Energies Finland Oy:n kanssa laaditun kaavoituksen käynnistämissopimuksen, (liitteenä)
- hyväksyä Valorem Energies Finland Oy:n kanssa laaditun esisopimuksen kiinteistön kaupasta. (liitteenä)
Päätös
Täytäntöönpano Valorem Energies Finland Oy
Lisätietoja antaa Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää, 044 577 2210
Kaupunkisuunnittelupäällikkö Elma Mettälä, 044 577 2732
Kaupungingeodeetti Paavo Seppälä, 044 577 2731
|