Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Honkajoki-toimikunta
Pöytäkirja 09.05.2023/Pykälä 12


 

Honkajoki-toimikunnan avustus kulttuuritoimintaan 2023

 

Hjokitmk 09.05.2023 § 12  

850/02.05.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Kehittämisjohtaja Ulla Norrbo 

 

Honkajoki-toimikunta on kokouksessaan 31.1.2023 § 5 päättänyt jakaa 5.000 euroa nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoimintaan Honkajoen alueella toimiville yhdistyksille tai toimintaryhmille. Avustusta jaettaessa huomioidaan yhdistyksen jäsenmäärä sekä toiminnan vaikuttavuus.

 

Avustus on ollut haettavana sähköisesti. Hakuaika päättyi 28.4.2023. Jaettavasta avustuksesta on tiedotettu Honkajoki-toimikunnan joka talouteen jaettavassa tiedotteessa 8.2.2023, kaupungin kotisivuilla sekä Honkajoki-toimikunnan fb-sivuilla.

 

Toimikunnalle on saapunut yhteensä yhdeksän nuoriso-, liikunta- tai kulttuuritoimen avustushakemusta. Avustusta on haettu yhteensä 13.235 euroa. Kaikki saapuneet hakemukset ovat saapuneet määräaikaan mennessä.

 

Saapuneet hakemukset kulttuuritoimintaan:

kuusi hakemusta, avustusta on haettu yhteensä 6.535 euroa.

 

Antila-Paasto-Vatajan kyläyhdistys ry 

2000 euroa

esiintyjien tauko- ja ruokailutila (teltta).

  

Eläkeliiton Honkajoen yhdistys ry 

1500 euroa

Yhdistyksen 50 v juhlan järjestelyihin.

 

Honkajoen Maaseutunaiset ry 

500 euroa

Syksyllä 2023 järjestettävien kurssien materiaalihankintoihin ja yhdistyksen muuhun toimintaan.

 

Honkajoen Marttayhdistys 

500 euroa

Ruokakurssien (2 kpl) järjestämiseen.

 

Honkajoen Nuorisoseura ry

1035 euroa

Kansainvälisten tanssien kurssi ja senioritanssien kouluttajakoulutus.

 

Kuvataiteen perusopetus, Honkajoen oppilaat

1000 euroa

Kuvataiteen perusopetuksen kesäleirien järjestämiseen. 

 

Esittelijä Kehittämisjohtaja Ulla Norrbo

 

Päätösehdotus Annetaan kokouksessa. Osaa hakemuksista on pyydetty täydentämään 9.5. klo 12 mennessä. 

 

Muutettu päätösehdotus Honkajoki-toimikunta päättää jakaa 1.650 euroa kulttuuritoimen kohdeavustuksina. Hakemukset käsitellään hakemuskohtaisesti.

 

Päätös Honkajoki-toimikunta päätti jakaa 1.650 euroa kulttuuritoimen kohdeavustuksina. Hakemukset käsitellään hakemuskohtaisesti.

 

 

Lisätietoja antaa Kehittämisjohtaja Ulla Norrbo puh. 044 577 5202