Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Honkajoki-toimikunta
Pöytäkirja 09.05.2023/Pykälä 13


 

Honkajoki-toimikunnan avustus kulttuuritoimintaan 2023 / Antila-Paasto-Vatajan kyläyhdistys ry

 

Hjokitmk 09.05.2023 § 13  

850/02.05.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Ulla Norrbo

 

Honkajoki-toimikunta on kokouksessaan 31.1.2023 § 5 päättänyt jakaa 5.000 euroa nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoimintaan Honkajoen alueella toimiville yhdistyksille tai toimintaryhmille. Avustusta jaettaessa huomioidaan yhdistyksen jäsenmäärä sekä toiminnan vaikuttavuus.

 

Avustus on ollut haettavana sähköisesti. Hakuaika päättyi 28.4.2023. Jaettavasta avustuksesta on tiedotettu Honkajoki-toimikunnan joka talouteen jaettavassa tiedotteessa 8.2.2023, kaupungin kotisivuilla sekä Honkajoki-toimikunnan fb-sivuilla.

 

Toimikunnalle on saapunut yhteensä kuusi kulttuuritoimen avustushakemusta. Avustusta on haettu yhteensä 6.535 euroa. Kaikki saapuneet hakemukset ovat saapuneet määräaikaan mennessä.

 

Kulttuuritoimen avustukset käsitellään hakemuskohtaisesti (Hjokitmk 12 § 19.5.2023).

 

Antila-Paasto-Vatajan kyläyhdistys ry on hakenut 2.000 euroa kulttuuritoimen avustusta esiintyjien tauko- ja ruokailutilan/teltta hankintaan.

 

Esittelijä Kehittämisjohtaja Ulla Norrbo

 

Päätösehdotus Honkajoki-toimikunta myöntää Antila-Paasto-Vatajan kyläyhdistys ry:lle kulttuuritoimen kohdeavustusta 440 euroa esiintyjien tauko- ja ruokailutilan/teltta hankintaan.

 

Päätös Honkajoki-toimikunta myönsi Antila-Paasto-Vatajan kyläyhdistys ry:lle kulttuuritoimen kohdeavustusta 440 euroa esiintyjien tauko- ja ruokailutilan/teltta hankintaan.

 

 Jäsen Kalevi Västilä poistui asian käsittelyn ajaksi esteellisenä.

 

Täytäntöönpano Antila-Paasto-Vatajan kyläyhdistys ry

 

Lisätietoja antaa Kehittämisjohtaja Ulla Norrbo 044 577 5202