RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 25.09.2023/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvio 2024
KHALL 18.09.2023 § 297
Valmistelija
Talousarvioesitysten valmistelun ohjeeksi annetaan toimielinkohtainen nettomenoraami, joka perustuu vuoden 2024 alustavaan tuloslaskelmaan. Raamin laadinnan pohjana on ollut vuoden 2022 tilinpäätös ja vuoden 2023 talousarvio sekä sen toteuma.
Raamia arvioitaessa on huomioitava, että vuodet 2023 ja 2024 eivät suoraan ole vertailukelpoisia keskenään. Tulopuolella poistuvat kuntaliitosavustus (1,05 miljoonaa euroa) ja hyvinvointialueuudistuksen nk. verohännät. Vuoden 2023 TA verrattuna verotulot vähenevät 200 000 euroa. Hyvinvointialueuudistuksen myötä myös valtionosuuksien taso pienenee yli 1,5 miljoonaa euroa talousarviosta 2023. Valtakunnallisen palkkaratkaisuun liittyvät palkankorotukset ovat noin miljoona euroa.
Yhteensä edellä mainitut tulo- ja menopohjan muutokset talousarvioiden välillä vaikuttavat kaupungin talouden tasapainoon noin 3,6 miljoonalla eurolla. Mikäli huomioidaan myös Kuntaliiton arvio vuoden 2023 talousarvion mahdollisesti ylittävissä verotuloista (0,9 miljoonaa euroa) on muutos vuoden 2023 toteumaan yhteensä yli 4,5 miljoonaa euroa.
Lisäksi mm. yhteisöveroihin liittyy talouden taantuman uhkaa, eivätkä inflaatioon liittyvät riskit ole poistuneet. Inflaation odotetaan hidastuvan vuoden 2024 aikana. Mikäli inflaatio jatkuu voimakkaana, niin lisää se alijäämäisen talouden uhkaa. Inflaation vaikutuksia ei ole täysimääräisesti lisäyksenä mukana talousarvioraamissa.
Raamin tuloslaskelman laadinnassa on otettu huomioon
- viimeinen Kuntaliiton tuottama verotuloennuste (23.8.2023)
- valtiovarainministeriön (31.8.2023) arvio vuoden 2024 valtionosuuksista
- virka- ja työehtosopimusten palkankorotukset
Edellä mainituilla periaatteilla laaditun tuloslaskelman perusteella saadaan toimintakate, joka on jaettu eri tulosalueille nettomenoraamiksi. Tilikauden 2024 tulostavoitteeksi asetetaan raamissa nollatulos. Tulosalueiden talousarvioesitykset tulee mahduttaa nettomenoraamiin.
|
|
|
|
|
| TA 2023 | TA 2024 |
TOIMINTAKATE | -30 892 489 | -32 680 000 |
|
|
|
Verotulot | 28 191 000 | 28 062 000 |
Valtionosuudet | 10 380 848 | 8 837 985 |
|
|
|
Rahoitustuotot ja -kulut | 267 794 | 360 015 |
Korkotuotot | 74 700 | 75 515 |
Muut rahoitustuotot | 988 594 | 1 100 000 |
Korkokulut | -790 000 | -810 000 |
Muut rahoituskulut | -5 500 | -5 500 |
|
|
|
VUOSIKATE | 7 947 153 | 4 580 000 |
|
|
|
Poistot ja arvonalentumiset |
|
|
Suunn.mukaiset poistot | -4 761 304 | -4 580 000 |
Arvonalentumiset |
|
|
|
|
|
Satunnaiset erät |
|
|
|
|
|
TILIKAUDEN TULOS | 3 185 849 | 0 |
Poistoeron lisäys/vähennys |
|
|
|
|
|
TILIKAUDEN YLI/ALIJÄÄMÄ | 3 185 849 | 0 |
Investoinneille ei valmistelun tässä vaiheessa aseteta erillistä raamia.
Investointien määrä vaikuttaa lainanoton määrään. Lainamäärä vaikuttaa tuloslaskelmaan niistä maksettavan koron muodossa ja lisäksi investoinneista laskettavat poistot rasittavat tuloslaskelman tulosta. Korkotason noustessa investointimäärän pitää pysyä sellaisena, että kaupungin talous pysyy tasapainossa. Käytännössä investointitason tulee olla vuosikatteen tasolla tai sitä alempi.
Valmistelussa tulee huomioida, että kuntalain 110 §:n mukaisesti talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa. Lähtökohtana tulee olla, että tulosalueiden ja tytäryhtiöiden toiminnalliset tavoitteet ovat johdettavissa valtuuston 11.6.2022 § 43 hyväksymästä strategiasta.
Talouden tasapainon seurannan vuoksi tulosalueiden tulee talousarvioesityksessään kuvata esityksen sisältämät merkittävät toiminnalliset muutokset ja henkilöstömäärän muutokset. Talouden liikkumavaran pienentyessä merkittävästi ovat kaikki menoja lisäävät muutokset harkittava ja perusteltava huolellisesti. Toiminnallisissa muutoksissa pitää pyrkiä toimintaa kehittäviin ja taloutta vahvistaviin muutoksiin.
Raamilaskelmaa voidaan tarkentaa talousarviovalmistelun kuluessa, mikäli päivitetyt vero- ja valtionosuuslaskelmat tai kustannusrakenteen muutokset sitä edellyttävät
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
- antaa vuoden 2024 talousarvioesitysten tekemiseksi toimielimille edellä selosteosassa mainitun toimielinkohtaisen nettomenoraamin ja tiedoksi perustelutekstin valmistelulähtökohdat
- lautakuntien tulee tehdä esityksensä 20.10.2023 mennessä
- antaa tämän päätöksen kaupunginvaltuustolle ja tytäryhteisöille tiedoksi. - Raamilaskelmaa voidaan tarkentaa talousarviovalmistelun kuluessa, mikäli päivitetyt vero- ja valtionosuuslaskelmat tai kustannusrakenteen muutokset sitä edellyttävät.
Päätös Talousjohtaja Ari Virolainen oli paikalla tämän pykälän käsittelyn ajan.
Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Tilivelvolliset toimielimet ja viranhaltijat
Tytäryhteisöt
Kaupunginvaltuusto
Lisätietoja antaa Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää, 044 577 2210
Talousjohtaja Ari Virolainen, 044 577 2241
|
KVALT 25.09.2023 § 59
1376/02.02.00/2023
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee kaupunginhallituksen päätöksen tiedoksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |