RSS-linkki
Kokousasiat:https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 67
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vaalimainostelineiden hankinnan lisämääräraha, talousarviomuutos
KHALL 30.10.2023 § 344
Valmistelija
Kankaanpään kaupungin alueen vaalimainostelineet ovat käyttöikänsä lopussa. Nykyiset telineet ovat puisia ja etenkin lumihankeen ja jäiseen maahan niitä on haastavaa ja kallista kiinnittää. Uusia metallisia telineitä on hankittu yhteen mainospaikkaan. Mikäli tarkoituksena on säilyttää mainospaikkojen määrä ennallaan kahdeksana, tulisi metallisia 4-paikkaisia mainostelineitä hankkia yli 40 kpl. Hankinta on tarkoituksenmukaista tehdä siten, että mainostelineet olisi käytössä jo presidentinvaaleissa tammikuussa 2024.
Uusien vaalimainostelineiden hinnaksi on arvioitu 40 000 euroa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2023 kaupunginhallituksen investointeihin lisätään 40 000 euron määräraha vaalimainostelineiden hankintaan.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto
Lisätietoja antaa Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko
|
KVALT 13.11.2023 § 67
543/02.02.00/2022
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää, että vuoden 2023 kaupunginhallituksen investointeihin lisätään 40 000 euron määräraha vaalimainostelineiden hankintaan.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |