Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 84



 

Kaavoituskatsaus 2023 ja kaavoitusohjelma 2024-2026

 

KAUPSL 28.11.2023 § 72 

 

 

 

Valmistelija 

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 7 §:n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kaavoituskatsaus ja lähivuosien kaavoitusohjelma laaditaan Kankaanpäässä vakiintuneen käytännön mukaisesti syksyisin liittyen talousarvion ja taloussuunnitelman valmisteluun. Hankkeiden kiireellisyysjärjestys elää ja uusia kohteita otetaan ohjelmaan tarpeen mukaan. Tietoa suunnitelmista ja niiden käsittelyvaiheista saa kaupungin kotisivuilta www.kankaanpaa.fi

 

Suunnittelukaudella 9/2022-9/2023 kaavoista valmistui Kankaanpään Helluntaiseurakunnan asemakaavan muutos.

 

Tällä hetkellä vireillä olevista ja tulevista kaavoituskohteista merkittävimpiä ovat Marjakeitaan, Paholammin ja Haukkasalon tuulivoimaosayleiskaavat sekä asemakaavamuutokset Kankaanpään keskustaajaman ja Honkajoen taajaman alueilla.

 

Esittelijä Kaupunkisuunnittelutulosalueen johtaja Ilkka Vainionpää

 

Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväkyy kaavoituskatsauksen 2023 ja kaavoitusohjelman 2024-2026 ohjeellisena noudatettavaksi sekä esittää sen edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle liittyen talousarvion ja -suunnitelman perusteluihin.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

 

Lisätietoja antaa Kaupunkisuunnittelutulosalueen johtaja Ilkka Vainionpää 044 577 2751

 

 

 

KHALL 04.12.2023 § 399 

 

 

 

Valmistelija 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy kaavoituskatsauksen 2023 ja kaavoitusohjelman 2024-2026 ohjeellisena noudatettavaksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto

 

Lisätietoja antaa Kaupunkisuunnittelutulosalueen johtaja Ilkka Vainionpää 044 577 2751

 

 

 

KVALT 18.12.2023 § 84  

1494/10.02.03/2023  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaavoituskatsauksen 2023 ja kaavoitusohjelman 2024-2026 ohjeellisena noudatettavaksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.