Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 85



 

Talousarvio 2024

 

KHALL 18.09.2023 § 297 

 

 

 

Valmistelija 

 

Talousarvioesitysten valmistelun ohjeeksi annetaan toimielinkohtainen nettomenoraami, joka perustuu vuoden 2024 alustavaan tuloslaskelmaan. Raamin laadinnan pohjana on ollut vuoden 2022 tilinpäätös ja vuoden 2023 talousarvio sekä sen toteuma.

 

Raamia arvioitaessa on huomioitava, että vuodet 2023 ja 2024 eivät suoraan ole vertailukelpoisia keskenään. Tulopuolella poistuvat kuntaliitosavustus (1,05 miljoonaa euroa) ja hyvinvointialueuudistuksen nk. verohännät. Vuoden 2023 TA verrattuna verotulot vähenevät 200 000 euroa. Hyvinvointialueuudistuksen myötä myös valtionosuuksien taso pienenee yli 1,5 miljoonaa euroa talousarviosta 2023. Valtakunnallisen palkkaratkaisuun liittyvät palkankorotukset ovat noin miljoona euroa.

 

Yhteensä edellä mainitut tulo- ja menopohjan muutokset talousarvioiden välillä vaikuttavat kaupungin talouden tasapainoon noin 3,6 miljoonalla eurolla. Mikäli huomioidaan myös Kuntaliiton arvio vuoden 2023 talousarvion mahdollisesti ylittävissä verotuloista (0,9 miljoonaa euroa) on muutos vuoden 2023 toteumaan yhteensä yli 4,5 miljoonaa euroa.

 

Lisäksi mm. yhteisöveroihin liittyy talouden taantuman uhkaa, eivätkä inflaatioon liittyvät riskit ole poistuneet. Inflaation odotetaan hidastuvan vuoden 2024 aikana. Mikäli inflaatio jatkuu voimakkaana, niin lisää se alijäämäisen talouden uhkaa. Inflaation vaikutuksia ei ole täysimääräisesti lisäyksenä mukana talousarvioraamissa.

 

Raamin tuloslaskelman laadinnassa on otettu huomioon

- viimeinen Kuntaliiton tuottama verotuloennuste (23.8.2023)

- valtiovarainministeriön (31.8.2023) arvio vuoden 2024 valtionosuuksista

- virka- ja työehtosopimusten palkankorotukset

 

Edellä mainituilla periaatteilla laaditun tuloslaskelman perusteella saadaan toimintakate, joka on jaettu eri tulosalueille nettomenoraamiksi. Tilikauden 2024 tulostavoitteeksi asetetaan raamissa nollatulos. Tulosalueiden talousarvioesitykset tulee mahduttaa nettomenoraamiin.

 

 

 

Raami 2024

Kasvu €

Kasvu %

Hallinto ja henkilöstö

-2 510 000

46 910

1,9 %

Elinkeinot

-622 000

8 107

1,3 %

Kehitys 

 

-1 425 000

19 121

1,3 %

Talous

 

-982 000

5 528

0,6 %

Kasvatus ja opetus

-23 740 000

540 246

2,3 %

Kulttuuri- ja vapaa-aika

-3 002 000

61 366

2,0 %

Kaupunkisuunnittelu

-485 000

9 404

1,9 %

Rakennettu ympäristö

560 000

43 540

-7,8 %

Ympäristöpalvelut

-474 000

3 270

0,7 %

 

 

-32 680 000

737 492

 

 

 

 

 

 

TA 2023

TA 2024

TOIMINTAKATE

-30 892 489

-32 680 000

 

 

 

Verotulot

28 191 000

28 062 000

Valtionosuudet

10 380 848

8 837 985

 

 

 

Rahoitustuotot ja -kulut

267 794

360 015

Korkotuotot

74 700

75 515

Muut rahoitustuotot

988 594

1 100 000

Korkokulut

-790 000

-810 000

Muut rahoituskulut

-5 500

-5 500

 

 

 

VUOSIKATE

7 947 153

4 580 000

 

 

 

Poistot ja arvonalentumiset

 

 

Suunn.mukaiset poistot

-4 761 304

-4 580 000

Arvonalentumiset

 

 

 

 

 

Satunnaiset erät

 

 

 

 

 

TILIKAUDEN TULOS

3 185 849

0

Poistoeron lisäys/vähennys

 

 

 

 

 

TILIKAUDEN YLI/ALIJÄÄMÄ

3 185 849

0

 

Investoinneille ei valmistelun tässä vaiheessa aseteta erillistä raamia.

Investointien määrä vaikuttaa lainanoton määrään. Lainamäärä vaikuttaa tuloslaskelmaan niistä maksettavan koron muodossa ja lisäksi investoinneista laskettavat poistot rasittavat tuloslaskelman tulosta. Korkotason noustessa investointimäärän pitää pysyä sellaisena, että kaupungin talous pysyy tasapainossa. Käytännössä investointitason tulee olla vuosikatteen tasolla tai sitä alempi.

 

Valmistelussa tulee huomioida, että kuntalain 110 §:n mukaisesti talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa. Lähtökohtana tulee olla, että tulosalueiden ja tytäryhtiöiden toiminnalliset tavoitteet ovat johdettavissa valtuuston 11.6.2022 § 43 hyväksymästä strategiasta.

 

Talouden tasapainon seurannan vuoksi tulosalueiden tulee talousarvioesityksessään kuvata esityksen sisältämät merkittävät toiminnalliset muutokset ja henkilöstömäärän muutokset. Talouden liikkumavaran pienentyessä merkittävästi ovat kaikki menoja lisäävät muutokset harkittava ja perusteltava huolellisesti. Toiminnallisissa muutoksissa pitää pyrkiä toimintaa kehittäviin ja taloutta vahvistaviin muutoksiin.

 

Raamilaskelmaa voidaan tarkentaa talousarviovalmistelun kuluessa, mikäli päivitetyt vero- ja valtionosuuslaskelmat tai kustannusrakenteen muutokset sitä edellyttävät

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

- antaa vuoden 2024 talousarvioesitysten tekemiseksi toimielimille edellä selosteosassa mainitun toimielinkohtaisen nettomenoraamin ja tiedoksi perustelutekstin valmistelulähtökohdat
- lautakuntien tulee tehdä esityksensä 20.10.2023 mennessä
- antaa tämän päätöksen kaupunginvaltuustolle ja tytäryhteisöille tiedoksi.  - Raamilaskelmaa voidaan tarkentaa talousarviovalmistelun kuluessa, mikäli päivitetyt vero- ja valtionosuuslaskelmat tai kustannusrakenteen muutokset sitä edellyttävät.

 

Päätös Talousjohtaja Ari Virolainen oli paikalla tämän pykälän käsittelyn ajan.

Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Tilivelvolliset toimielimet ja viranhaltijat

 Tytäryhteisöt

 Kaupunginvaltuusto

 

Lisätietoja antaa Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää, 044 577 2210

 Talousjohtaja Ari Virolainen, 044 577 2241

 

 

 

KVALT 25.09.2023 § 59 

 

 

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee kaupunginhallituksen päätöksen tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

KHALL 27.11.2023 § 391 

 

 

 

Valmistelija 

 

Kuntalain 110 §:n mukaan "Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Taloussuunnitelman tasapainossa voidaan ottaa huomioon talousarvion laadintavuoden taseeseen kertyväksi arvioitu ylijäämä. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Tässä määräajassa tulee kattaa myös talousarvion laadintavuonna tai sen jälkeen kertynyt alijäämä. Kuntarakennelaissa tarkoitetun uuden kunnan alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa kuntajaon muutoksen voimaantulosta. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. (21.5.2021/419)

Vuoden 2022 tilinpäätöksessä Kankaanpäällä on taseessa edellisten tilikausien ylijäämää yhteensä 5,57 milj. euroa. Vuoden 2023 muutettu talousarvio on tulokseltaan 5,1 milj. euroa positiivinen, mikä ilman Posan satunnaista tuottoa on noin 3,1 milj. euroa positiivinen.

Kirjanpitolautakunnan kunta- ja hyvinvointialuejaoston 14.11.2023 antaman uuden oma-aloitteisen lausunnon perusteella PoSan lomapalkkavelka tulisi 1.1.2023 tilanteen mukaisena kirjata kaupungin avaavaan taseeseen peruspääomaksi. Lausunnon perusteella kaupungille pankkitilille tilitetty ja osakkeina maksettava 2,1 miljoonaa euroa kirjattaisiin 2,3 miljoonan euron peruspääomaksi ja noin 0,2 miljoonan euron tappioksi. Kaupungin talouden kannalta 0,2 miljoonan tappiokirjauksesta huolimatta raha pienentää kirjanpidollisesta käsittelytavastaan huolimatta kaupungin velkaantumista.

Kirjanpitolautakunnan jaoston lausuntoa ei ollut käytettävissä veroprosenttia päätettäessä, vaan ennen jaoston lausuntoa annettuun asiantuntijalausuntoon perustuen kirjaus on kaupungin kirjanpidossa ja talousarviossa tällä hetkellä tulosvaikutteinen.

Ilmaan Posan kirjausta talousarvio 2023 on siten noin 3 miljoonaa ylijäämäinen, mutta kasvatuksen ja opetuksen tulosalue on ylittämässä talousarvion ja koko vuoden tulokseen vaikuttavat olennaisesti marras- ja joulukuun verotilitykset.

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

 

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.

 

Edellä 3 momentissa säädettyä alijäämän kattamisvelvollisuutta sovelletaan myös kuntayhtymiin."

 

Kaupunginhallitus on 16.9.2023 antanut lautakunnille ja toimielimille vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025-2026 taloussuunnitelman laadintaohjeen. Lautakuntien talousarvioehdotukset poikkesivat raamista yhteensä vajaa 1,1 miljoonaa euroa.

 

Raami

Ehdotus

Ero raamiin

Hallinto ja henkilöstö

-2 510 000

-2 632 305

-122 305

Elinkeinot

-622 000

-622 426

-426

Kehitys

-1 425 000

-1 429 660

-4 660

Talous

-982 000

-982 131

-131

Kasvatus ja opetus

-23 740 000

-24 500 776

-760 776

Kulttuuri- ja vapaa-aika

-3 002 000

-3 124 549

-122 549

Kaupunkisuunnittelu

-485 000

-520 051

-35 051

Rakennettu ympäristö

560 000

549 056

-10 944

Ympäristöpalvelut

-474 000

-463 382

10 618

Yhteensä

-32 680 000

-33 726 224

-1 046 224

Tuloveroprosentti 2024 on 9,10 % ja kiinteistöveroprosentit ovat seuraavat: yleinen 1,20, maapohja 1,30, vakituisten asuinrakennusten 0,45 %, muiden asuinrakennusten 1,05 %, voimalaitosten 3,10 % ja rakentamattomien rakennuspaikkojen 4,00 %. Veroprosenteista valtuusto teki päätöksen kokouksessaan 13.11.2023.

 

Vuosikatteeksi 2024 on kaupunginjohtajan esityksessä muodostumassa 3,7 milj. euroa ja tilikauden tulokseksi - 0,9 milj. euroa. Investoinnit vuodelle 2023 ovat nettomäärältään noin 4,7 milj. euroa, jolloin vuosikate ei riittäisi vuoden 2023 investointien toteuttamiseen, mutta lainamäärä pysyisi lähellä kaupungin lainojen suojaustasoa 57 miljoonaa euroa.

 

Suunnitelmavuodet 2025 ja 2026 ovat kuitenkin myös alijäämäisiä, mutta niiden osalta arvio valmistuu, kun valtiovarainministeriö on päivittänyt tiedon valtionosuuksien tasosta suunnitelmavuosille. Suunnitelmavuosiin kohdistuu sote-uudistuksen tarkistuslaskelmien mukanaan tuomaa vähennystä, joka alustavan tiedon mukaan vähentää valtionosuuksien tasoa vuodesta 2025 alkaen.

 

Tilikauden ja suunnitelmavuosien alijäämäisyys johtuu ennustetusta menokehityksestä sekä kuntaliitosavustuksen poistumisesta. Lisäksi verotulokehityksen ja valtionosuuskehityksen ennakoidaan muiden kuntien tavoin olevan negatiivinen vuosina 2024 ja 2025, johtuen muun muassa nk. verotulohäntien poistumisesta, sekä hyvinvointialuesiirtoon liittyvästä valtionosuuksien oikaisusta. Myös yleinen talouskehitys vaikuttaa tulosta heikentävästi.

 

Talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan yhtenä asiakirjana ja se koostuu yleisperusteluista, käyttötalousosasta, tuloslaskelmaosasta, investointiosasta, rahoituslaskelmaosasta sekä liitteistä. Talousarviokirja on valmistelussa ja sen luonnos jaetaan kaupunginhallituksen jäsenille oheismateriaalina ennen kokousta, kun valtionosuuslaskemat valmistuvat.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus aloittaa talousarvioehdotuksen käsittelyn ja jatkaa sitä seuraavissa kokouksissaan.

 

Käsittely kokouksessa Kaupunginhallitus piti tauon tätä pykälää käsiteltäessä klo 11:50-12:35.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano 

 

Lisätietoja antaa Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää 044 577 2210

 Talousjohtaja Ari Virolainen 044 577 2241

 

 

 

KHALL 04.12.2023 § 400 

 

 

 

Valmistelija 

 

Liitteenä olevaan talousarvioehdotukseen on tehty kaupunginhallituksen ensimmäisen lukemisen jälkeen havaittuja täydennys- ja korjaustarpeita:

 

Korjattu kasvatuksen ja opetuksen tulosalueen taulukoiden asettelua. Konsernirakennekuvaa ja konserniyhtiöiden tietoja täydennetty.

 

Riskienhallinnan osalta lisätty ympäristöasioita koskeva teksti.

 

Hallinnon investointiehdotuksen perusteluita ja taulukkoa täydennetty sekä korjattu virheellinen välisumma.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus jatkaa talousarvion käsittelyä ja päättää jatkotoimenpiteistä.

 

Kokouskäsittely Kaupunginhallitus piti tauon tätä pykälää käsiteltäessä klo 11:55-12:45.

 

 Päätettiin tehdä seuraavat euromääräiset muutokset käyttötalousosaan sekä investointeihin ja tehdä niitä vastaavat kirjaukset tuloslaskelma- ja rahoitusosaan:             

  

 Käyttötalous:

 

 Hallinto- ja henkilöstö tulosalueelle + 80 000 euroa varaus hankkeiden omarahoitusosuuksiin.

 

 Rakennettuun ympäristöön lisättiin avustuksia teknisen lautakunnan esityksen mukaisesti, eli +50 000 euroa kaupunginjohtajan esitykseen verrattuna.

 

 Investoinnit:

 

 Reijo Kuusisto esitti, että investoinneista että Venesjärven koulun investoinnista vuodelle 2024 varataan 600 000 euroa, vuodelle 2025 varataan 1 200 000 euroa ja 200 000 euroa vuodelle 2026. Sofia Latvajärvi kannatti Kuusiston esitystä.  Puheenjohtaja totesi tehdyn päätösesityksestä poikkeavan kannatetun esityksen, joten asiasta tuli äänestää.

 

 Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys. Ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan esitystä vastaavat nimeä huudettaessa Jaa ja ne, jotka Reijo Kuusiston esitystä vastaavat Ei. Äänestysesitys hyväksyttiin.

 

  Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 2 jaa-ääntä (Kangasniemi ja Paula Kuusisto) ja 7 ei-ääntä (Haavisto, Kangas, Koivisto, Reijo Kuusisto, Latvajärvi, Uusitalo ja Väkeväinen).

 

 Puheenjohtaja totesi Reijo Kuusiston esityksen tulleen hyväksytyksi äänin 7-2.

 

 Lisäksi päätettiin poistaa investoinnin perusteluista Venesjärven koulun osalta teksti KVR-urakkana.

 

 Maan oston määrää kasvatettiin 300 000 euroon vuodelle 2024 ja vuosille 2025-26 molemmat kasvatettiin 200 000 euroon. Lisäksi päätettiin, että sitovuustaso maan myynnin ja oston osalta on bruttomääräinen.

 

 Teknisen lautakunnan investoinneista kaupunginmuseon 40 000 euroa siirrettiin vuodelle 2025.

 

 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan investoinneista pesäpallokatsomo 12 000 eurosta 20 000 euroon, edellyttäen, että seurat tekevät asennustyön katsomon puuosien osalta.

 

 Päiväkoti Hongon perustelutekstiin lisäys hankinta tai vuokraus.

 

 Sitoviin toiminnallisiin tavoitteisiin päätettiin tehdä seuraavat muutokset:

 

Hallinto- ja henkilöstö: Organisaatioselvitys kuntaliitoksen jälkeisessä Kankaanpäässä. Toiminnan ja toimintakuvien tarkastelu ja kuntavertailujen laatiminen ja analysointi.

 

Elinkeinot: sähköautojen latauspisteiden lisääminen markkinaehtoisesti.

 

 Selvitetään veto- ja pitovoimatyöryhmän perustamista.

 

 Kaupunkisuunnittelu: Selvitetään metsänhoitoyhdistyksen kanssa metsästrategian tekeminen.

 

 Kasvatus ja opetus: Selvitetään varhaiskasvatuksessa Kankaanpää-lisän käyttöönoton mahdollisuudet 1.8. alkaen.

 

 Kulttuuri- ja vapaa-aika:

 

 Edelleen ilmaiset harrastustilat alle 18-vuotiaille.

 Edistetään harrastemessujen kehittämisen vaihtoehtoja yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa.

 

Lisäksi päätettiin lisätä hyvinvointialueen vaikutuksia koskevaan tekstiin:

 

Tiivistetään Pohjois-Satakunnan kuntien välistä yhteistyötä hyvinvointialueen päätösvaltaan kuuluvissa asioissa pyrkimyksenä huomioida ja valvoa koko Pohjois-Satakunnan intressit entistä paremmin yhteistyössä Hyvinvointialueen kanssa.

 

 ja lisätä suunnitelmavuosia 2024-25 koskevaan tekstiin:  

 

 "Kankaanpään kaupungin vuosittaiset tulokset ovat suunnitelmavuosille painumassa merkittävästi alijäämäiseksi. Kaupungilla on kumulatiivista ylijäämää vuoden 2023 lopussa arviolta vajaa 9 miljoonaa euroa. Ylijäämä tulee merkittävästi pienenemään suunnitelmakauden aikana. Taloussuunnitelmavuosien lopussa kumulatiivista ylijäämää tulee olemaan vajaa kolme miljoonaa euroa.

 

 Yli- ja alijäämän kehittymiseen vaikuttaa verotulojen kautta merkittävästi yleinen talouden kehitys ja väestökehitys. Lisäksi kehitykseen vaikuttavat TE-uudistus ja hyvinvointialueuudistuksen jälkeinen valtionosuuksien tuleva taso sekä tulevat palkkaratkaisut. Vuosille 2024-25 liittyy muutoksineen kuitenkin paljon epävarmuutta."

 

Kaupunginjohtajan kokouksessa

tekemä muutettu ehdotus:

 Kaupunginhallitus päättää kaupunginjohtajan 30.11.2023 esityksen mukaisin muutoksin ja siihen edellä mainitun kokouskäsittelyn sekä sen äänestystuloksen mukaisin muutoksin hyväksyä kaupunginhallituksen esityksen vuoden 2024 talousarvioksi ja vuosien 2025-2026 taloussuunnitelmaksi. Kaupunginhallitus päättää esittää sen valtuuston hyväksyttäväksi.

 

 Kaupunginjohtaja ja talousjohtaja valtuutetaan tekemään teknisluonteisia korjauksia ja mahdolliset teknisluonteiset korjaukset tuodaan tiedoksi kaupunginhallitukselle 11.12.2023 ennen valtuuston käsittelyä. Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle talousarvion hyväksymistä.

 

Päätös: Kokouksessa tehdyn muutetun esityksen mukaisesti.

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto

 

Lisätietoja antaa Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää 044 577 2210

 Talousjohtaja Ari Virolainen 044 577 2241

 

 

 

KVALT 18.12.2023 § 85  

1376/02.02.00/2023  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupunginhallituksen esityksen vuoden 2024 talousarvioksi ja vuosien 2025-2026 taloussuunnitelmaksi.

 

Kokouskäsittely Valtuutettu Kari Kähkönen esitti, että talousarvioesityksen investoinneissa oleva Venesjärven uuden koulurakennuksen toteutus vuosina 2024-2026, keskitytään ensin vuonna 2024 koulun huolelliseen suunnitteluun, jolloin vuodelle 2024 suunnittelumääräraha 100.000 euroa ja siirretään vuodelle 2025 1,2 milj. euroa sekä vuodelle 2026 700.000 euroa.

 

 Valtuutettu Paula Kuusisto kannatti Kähkösen esitystä.

 

 Puheenjohtaja totesi tehdyn päätösesityksestä poikkeavan kannatetun esi­tyk­sen, joten asiasta tulee äänestää.

 

 Puheenjohtaja teki seuraavan ää­nes­tys­esi­tyk­sen: suoritetaan ni­men­huu­to­ää­nes­tys, ne, jotka kannattavat kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen esitystä vastaavat ni­meä huudettaessa Jaa ja ne, jot­ka Kari Kähkösen esitystä vastaavat Ei. Ää­nes­tys­esi­tys hyväksyttiin.

 

 Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 24 jaa-ääntä ja 11 ei-ään­tä. Äänestysluettelo pöytäkirjan liitteenä.

 

 Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen esityksen tulleen hyväksytyksi ää­nin 24-11.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen vuoden 2024 talousarvioksi ja vuosien 2025-2026 taloussuunnitelmaksi.

Kokoomuksen valtuustoryhmä esitti seuraavansisältöisen ponnen:

"Kankaanpään Kokoomuksen valtuustoryhmä jättää ponnen keskustan alueen kevyenliikenteenväylien ja katujen kunnosta.
Keskustan alueen kadut ja kevyenliikenteen väylät vaativat nopeaa korjausta.
Edellytämme selvitystä keskustan alueen liikenneväylien kuntoon saattamisesta ja suunniteltua nopeammasta toteutuksesta."

Ponsi hyväksyttiin.