Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 26.03.2024/Pykälä 13


 

Siivous- ja ruokahuolto / laitoshuoltajan toimen täyttölupa

 

HEJA 26.03.2024 § 13  

346/01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija Anna Vanhahonko

 

Hallintosäännön 33 §:n mukaan viran julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. 34 §:n mukaan valtuusto päättää kaupunginjohtajan valinnasta, kaupunginhallitus päättää tulosalueiden johtajien valinnoista ja muun henkilökunnan valitsee ao. tulosalueiden johtaja.

 

Kaupunginhallituksen päätöksen 25.6.2018 §:n 219 mukaisesti luvan vakituiseen tai yli vuoden kestävän määräaikaisen palvelusuhteen täyttämiseen myöntää kaupunginhallitus.

 

Siivoustoimesta on laitoshuoltaja irtisanoutunut tehtävästä 1.6.2024 alkaen eläkkeelle siirtymisen vuoksi. Laitoshuoltajat vastaavat pääsääntöisesti koulukiinteistöjen ja liikuntakeskuksen puhtaanapidosta.

 

Toimen täyttäminen vakituisesti on perusteltua käynnissä olevasta palvelutarve- ja palveluverkkoselvityksestä huolimatta ottaen erityisesti huomioon pätevien laitoshuoltajien rekrytoinnin haasteet sekä pysyvä työvoiman tarve.

 

Mikäli riittävän ammattitaitoista, tehtävään soveltuvaa henkilöä ei ole hakijoissa, voidaan tehtävään soveltuva henkilö kouluttaa tehtävään esimerkiksi oppisopimuksella, josta laaditaan sopimus oppilaitoksen ja työnantajan välille, johon työntekijä sitoutuu ja suorittaa tarvittavan tutkinnon työnohessa.

 

Esittelijä Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto esittää kaupunginhallitukselle täyttöluvan myöntämistä vakituiseen laitoshuoltajan toimeen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

 

Lisätietoja antaa Palvelupäällikkö Sanna Aho-Mantila, 044 577 2629

 Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, 044 577 2213