Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 26.03.2024/Pykälä 14



 

Maatalouslomittajien kilometrirajan korottaminen vuodelle 2024

 

HEJA 26.03.2024 § 14  

598/01.00.01/2022  

 

 

Valmistelija Anna Vanhahonko

 

Maatalouslomittajien matkakustannusten korvaukseen sovelletaan KVTES:n liite 16:ta. KVTES:n 16 liitteen 5 §:n mukaa kilometrikorvausten euromäärä laskee 5 000 ensimmäisen kilometrin jälkeen. Rajaa on ajalle 1.5.2022-30.4.2025 muutettu 7 000 kilometriin. Lomittajien saatavuuden turvaamiseksi ja siten lakisääteisten lomituspalveluiden järjestämiseksi on tarkoituksenmukaista korottaa rajaa tilapäisesti enintään 15 000 kilometriin vuonna 2024 ajettujen kilometrien osalta.

 

Asiasta on neuvoteltu maatalouslomitusta edustavan pääsopijajärjestön kanssa. Asiasta tulee laatia paikallinen sopimus, johon otetaan ehto, että Mela maksaa sopimuksen mukaan nousevista kustannuksista valtionkorvauksen. Melalle lähetään ennakkoratkaisupyyntö asiasta sekä kopio paikallisesti tehdystä sopimuksesta.             

 

Esittelijä Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto esittää kaupunginhallitukselle, että Kankaanpään kaupunki työnantajana solmii paikallisen sopimuksen maatalouslomittajien kilometrirajan korottamisesta 15 000:een vuodelle 2024.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

 

Lisätietoja antaa Lomituspalvelujohtaja Heikki Jylhä, 050 577 5219

 Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, 044 577 2213