Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kankaanpään kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://djulkaisu.kankaanpaa.fi:443/D10_Kankaanpaa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 03.09.2024/Pykälä 37



 

Opetushenkilöstön henkilökohtaisen työsuoriutumisen arviointilomakkeen hyväksyminen

 

HEJA 03.09.2024 § 37  

2030/01.01.03/2024  

 

 

Valmistelija Anna Vanhahonko

 

Kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen (jäljempänä OVTES) mukaan viranhaltijalle voidaan maksaa varsinaiseen palkkaan kuuluvaa henkilökohtaista lisää viranhaltijan työsuorituksen arvioinnin perusteella siten kuin KVTES:n palkkausluvun 11 §:ssä on määrätty. KVTES:n II luvun 11 §:ssä säännellään henkilökohtaisesta lisästä mm. seuraavasti: Henkilökohtaisen lisän maksamisperusteet määritellään paikallisesti. Perusteet ja niiden painoarvot voivat vaihdella eri yksiköissä ja viranhaltijoiden/työntekijöiden työsuorituksen arvioinnin ja henkilökohtaisen lisän maksamisen perusteista neuvotellaan paikallisesti pääsopijajärjestöjen edustajien kanssa. Kankaanpään kaupungilla on käytössä yksi työsuoriutumisen arviointilomake, joka on ollut käytössä virka- ja työehtosopimuksesta riippumatta.

 

Kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen 1.6.2024 järjestelyeräratkaisussa sovittiin, että henkilökohtaiseen lisään kohdennetaan 2.000 euroa (1.8.2024 lukien) ja osapuolet sopivat, että työn suoriutumisen arviointilomake uudistetaan paremmin opetushenkilöstölle sopivaksi 30.9.2024 mennessä ja arvioinnit suoritetaan 30.11.2024 mennessä. Työnantajan edustajat ja JUKOn edustajat ovat neuvotelleet henkilökohtaisen työn suoriutumisen arvioinnin perusteista ja esittävät yksimielisesti liitteenä olevan arviointilomakkeen hyväksymistä Kankaanpään kaupungin opetushenkilöstöön sovellettavaksi.

 

Lisäksi osapuolet ovat yhteisesti todenneet, että henkilökohtaista lisää ei tämän järjestelyerän jaossa kohdenneta esihenkilöasemassa oleville, mutta myös esihenkilöiden mahdollisuus henkilökohtaiseen lisään tulee huomioida 2025 järjestelyerää jaettaessa.

 

Esittelijä Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan henkilökohtaisen työn suoriutumisen arviointilomakkeen, jota sovelletaan opetushenkilöstöön.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

 

Lisätietoja antaa Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko, 044 577 2213